"Kun tuo pienin edes sinulta kuolisi", sanoi taas emäntä vakavan näköisenä.
Sannan sydäntä viilsi kipeästi ja suusta pakkausi tulemaan tunnustus, että sydämen alla vielä yksi kasvaa. Mutta ei sitä tullut sanotuksi. Kyyneliä vain pyyhkäsi silmistään ja huokasi: "Niin", ja nieli alas karvaan palan.
"Minnekä te nyt täällä pääsisitte asumaan?" päivitteli emäntä.
"Ei tiedä … saaneeko missään."
"Kyllähän se on paha, kun noita lapsia on niin monta. Mutta saaneehan jossain. Olkaahan nyt tässä edes huomiseen saakka."
Se lohdutti Sannaa.
IX.
Nurkanperäisten kohtalo säälitti muutamia isäntiä niin paljon, että kutsuivat kokoon muitakin päivittelemään mitä olisi heidän hyväksensä tehtävä. Useat lausuivat kokouksessa tylyjä sanoja ja arvelivat, että asia olisi kunnan yleisen vaivaishoidon autettava, eikä yksityisen kyläkunnan. Lopulta tultiin kuitenkin siihen, että ostettiin eräs hylkymökki, kun eivät missään saaneet vakinaista kortteeria. Elatuksesta saisi Sanna itse huolta pitää ja turvautua vaivaishoitoon, jos ei muuten toimeen tulisi.
Niin sai Sanna lapsinensa päänsuojaa, leivästä koettaisi itse pitää huolta.
Hänellä oli vielä vähän rahoja, kun rautatieltä tuli ja niillä rupesi hän kaupustelemaan. Liinu, Tuppu ja Miina saivat päivät pääksytysten olla mökissä, omissa hoteissaan, kun äiti kierteli kaupoillaan. Vanhemmat pojat olivat saaneet lähteä kerjuulle muihin pitäjiin. Matista tuli väliin tietoja, että hän alkoi parantua.