Se ajatus painoi. Hän tiesi että ne tulisivat huutokaupalla myötäväksi vähimmän vaativalle. Mielikuvituksiin ilmestyi oikein selvänä, miten hän itse kylmänä ruumiina makaa jonain päivänä tuossa vuoteella ja lapset ympärillä itkevät … eikä hän sitä enää kuule … henkisilmillään vain saa katsella, miten ne ensin joku korjaa huostaansa, maksua vastaan viedäkseen kunnantuvalle huutokauppaan. Ja miten ihmiset siellä sanovat että ei sekään pari muuta kyennyt kuin lapsia laittamaan kunnan niskoille. Hän ajatteli sitäkin kuinka vastahakoisia olivat olleet kummeiksi tulemaan kaksoisille, Korvisen ja Karttulan haltijat. Eivät ne juuri sitä sanoneet, etteivät he tule, mutta Sanna oli vakuutettu, että he olisivat mieluisasti suoneet kunnian muille. Tuskaan hän joutui, kun ajatteli sitä, miksi heille sallittiin niin paljon lapsia, kun ei ollut keinoja millä niitä elättää.
… Ja kun Matti tulee vielä kotiin, niin eläminen käy yhä tukalammaksi, kun en pääse lapsilta edes kerjuulle.
"Hyvä Jumala riennä jo apusi kanssa ja korjaa kaikkivaltiaasen huomaasi nuo viattomat raukat tästä kurjuudesta!" hän huokasi lapsia katsellen. Joku kuului oven takana napailevan sisään tullakseen. Sanna nousi istumaan sängyn reunalle. Päätä huimasi niin kovin, että täytyi kumartaa alas eteenpäin ja koettaa käsin puserrella ja vilvoittaa.
Ovesta tultiin. Sanna näki sormiensa lomitse ja päästi tuskallisen valituksen, samassa vaipuen ryysyille, joita oli sängyssä tyynyjen asemasta.
Se oli Matti. Tuli kainalosauvoihin nojaten kuihtuneena ja vaaleana sisään. Ainoastaan lyhyt tynkä oli jälellä tuota kovanonnen jalkaa.
Oven luoksi Matti ensin seisomaan jäi, hänen täytyi jäädä, sillä sydämen ankara telmintä teki puujaloilla seisomisen vaapperaksi. Sitten astui vuoteen luo, sai tuolin ja istui tuijottaen kaksoisiin.
"Tuollaisenako sinä palaat", itki vaimo ja koetti nousta kättelemään. Matti ei voinut puhua, kyynelten ripinä poskia pitkin ja hytkytys ilmaisivat hänen tunteittensa laatua. Saatuaan liikutustaan hiukan hillityksi, lähti hän kompuroimaan, istahti vuoteenlaidalle lapsia yhä katsellen.
"Niin, siinä ne ovat", sanoi Sanna.
"Viattomat lapsiraukat", huokasi Matti vihdoin, "pitäneekö teidänkin ruveta elämään tässä kurjuuden ja murheen laaksossa."
"Missä ovat toiset lapset?" kysyi Matti.