KYLÄ-MAIJA. Kiitos, jäskosthon. Voi kun on korea makkara, niin kuin pakarin rinkeli! (Panee makkaran nyyttiinsä.) Hyvästi lapseni. Vielä Maija on se akka, että se toimittaa sulle hyvän miehen, minä lupasin sen jo äitivainajallesi kun sinä olit pieni pipara, juokseva mukula. Ja minä en syö sanaani. Mutta kun ei tahdo olla oikein kyllä rikkaita, pulskia ja hyviä…
MIINA. Älkää niitä joutavia!
KYLÄ-MAIJA. Joutavia! Älä huoli, kyllä minä tiedän. Sulle ei ole kyllä hyviä tässä pitäjäässä.
MIINA. Ei kukaan välitäkään minusta.
KYLÄ-MAIJA. Ei muuta kuin koko maailma, ihan koko maailma! Kaikki pojat lentävät sun perässäsi niin kun kärpäset. Mutta muista mun sanani: älä ota köyhiä, kun rikkaitakin kyllä saat. Hyh … kun pelästyin! Isäs tulee. Hyvästi lapsi! (Menee vikkelästi pois.)
MIINA (Vetää oven kiini.) Tuon lörpötyksiä ei saisi koskaan uskoa, mutta jotain vehkeitä niillä sentään saattaa olla. (Miettii, purskahtaa nauramaan.) Mutta kyllä se nyt olisi todellakin hullua, jos ne yhteen menoa ajattelisivat, Liisa ja isä, Liisakin melkein narrattava… Ja sellainen äitipuoli ja emäntäkö tässä sitten määräisi? (Nyrkkiä puiden:) Ei ikänä! Älä nuolase Liisa, ennen kuin tipahtaa. (Kävelee ikään kuin sattumalta peilin luo, johon jää katsomaan.) Se Kylä-Maija sanoi että kaikki lentävät mun perässäni. Olenkohan minä nätti? Tykkääköhän Hemppa minusta? Jos se vaan tykkäisi, niin (tanssien) tral … lall … laa… Mutta minäpä kysyn sitä juttua Liisalta ja varjele sitä, jos se tähän äitipuoleksi kurkottelee. (Poistuu sivuovesta.)
MIINA ja LIISA (Tulevat sisään.)
MIINA. Kuule Liisa, mitä vehkeitä sulla on isän kanssa?
LIISA. Vehkeitä, mitä vehkeitä?
MIINA. Mitä! Älä kieräile. Kumma että kehtaatkin. Ei pidä nuolaista, ennen kuin tipahtaa. (Nyrkkiä puiden.) Siihen on, kuule, vielä pitkä aika, ennen kuin tuollainen tähän emännäksi pääsee.