MIINA (Tulee, astuu tualetin eteen huiviansa laittamaan).
PERÄKORPI. Älä … älä vaan tyr-tyrkkää minua!
MIINA. Teitä!
PERÄKORPI (Viskaa veitsen tuolille ja alkaa pyyhkiä leukaansa.) Äs … saamari, kun tein taas haavan! Onko minulle puhdas paita?
MIINA. Puhdas paita! Mitä te sillä nyt tekisitte, kun ette kotoa kuitenkaan mene minnekään?
PERÄKORPI. Kuka sen on sanonut etten minä mene minnekään? Sitä paitsi tapasi äitivainajasi joka sunnuntaiaamuna antaa puhtaan paidan, ja olivat ne silloin eheitäkin, liekö nyt yhtäkään.
MIINA. Tottahan laittoi puhtaita paitoja omalle miehellensä, että olisi sen saanut vähänkin ihmisten näköiseksi.
PERÄKORPI. Ihmisten näköiseksi! Sinun sanasi menevät liijan syvälle, kuule (Nousee.) Minä olen kuitenkin sinun isäsi, olin sitten kuinka vanha ja ruma tahansa (Nyrkkiä puiden:) Muista se: sinä perit kerran, jos elät, minun rumuutenikin, eikä vaan tavaroitani.
MIINA (Yhä peilaillen.) Pyh!
PERÄKORPI. Laita minulle puhdas paita!… Katso miten likainen ja rikkinäinen tämä on.