MIINA. Minä lähden kirkkoon, enkä ehdi sitä enää hakea.
PERÄKORPI. Sano missä niitä on, niin haen kyllä itsekin.
MIINA (Ei puhu mitään, peilailee ja sovittelee vaan huiviaan.)
PERÄKORPI. Kuulitko sinä? Ota se peili mukaasi.
MIINA. Hyvä Jumala, minkälainen vanhus te olette! Silloin kuin lapsenne lähtee kirkkoon saadakseen sielullensa ravintoa, silloin teidän paatunut sydämmenne pakoittaa teitä nostamaan sodan paidoista. Jos te otatte omantuntonne päälle sen, että minä nyt alan paikata teidän paitojanne ja paikkaan koko kirkonajan, niin minä teen sen paikalla?
PERÄKORPI (Asettuen uudelleen parranajoasemaan ja nauraen pisteliäästi.) Jos minä näkisin sen ihmeen, että sinä paikkaisit minulle paidan, niin kyllä tohtisin sen synnin selkääni ottaa.
MIINA (Pettyneenä.) Sen minä kyllä uskon! (Juhlallisesti.) Älkää, isä rakas, olko niin mammonan orja. Teidänkin olisi jo aika sunnuntai-aamusin ajatella vahan muutakin kuin paitoja ja parran ajoa.
PERÄKORPI. Kyllä.
MIINA. "Kyllä" te aina sanotte.
PERÄKORPI. Onhan se kristillisempää edes myöntää kuin olla aina vastaan niin kuin sinä.