LIISA. Antoi hän.
MIINA. Paljonko?
LIISA. Kolmekymmentä markkaa.
MIINA. Vai jo kihlarahoja… Ne saat pitää Liisa, eli anna isälle jos tahdot.
LIISA. Mitäs minä kenenkään rahoja…
MIINA. Pidä vaan. Älä anna isälle, kyllä sillä rahaa on. Mutta lupaa nyt, ettet anna hänen enää yli puhua itseäsi.
LIISA. Kyllähän minä nyt koetan.
MIINA. Pihaan ajettiin hevosella. Ota nyt Liisa ja siisti vähän tätä kamaria, jos tulee vieraita, minä menen ja pidän heitä ulkona niin kauan. (Menee.)
LIISA (Siistien huonetta vähän aikaa äänettömänä.) Siihen levisi sekin morsianna olo kuin voi lämpimän leivän päältä! Mutta kuka mun käski ruveta kurottelemaan komeain joukkoon… Siivoa sitte vaan huoneita ja tee puhdasta kun rikkaat rypevät ja sulhasia odottavat… Melkeinpä minulta tulee itku… Mutta jos ne antavat minun pitää edes sen kolmekymmentä markkaa, niin taitaapa sitä Jumala Liisasta huolen pitää tästä lähin niin kun tähänkin asti. (Poistun sivuovesta.)
JUHO, MIINA ja RIIKA (tulevat, Juho nauraen).