RIIKA. Sen uskon, mutta ole sittenkin nöyrä ja tottele häntä.
MIINA. Ne tulevat nyt, mennään tupaan, Riika. (Nousevat, panevat kädet toistensa vyötäsille.)
RIIKA. Minun äitini sanantapa on aina, että lapsen nöyryys on alkutie elämän onneen. (Innostuneena.) Ja … ja kuule, etkö sinäkin pidä minun äidistäni?
MIINA (Liikutettuna.) Mutta sellaista äitiä kuin sinulla, ei olekaan kuin yhdellä tuhannesta. (Menevät sivuovesta.)
TANAKKALA ja NIERULAINEN (Tulevat peräovesta.)
NIERULAINEN. Taisi poika ottaa isänsä kovalle.
TANAKKALA. Meidän taitaisi olla viisainta lähteä tiehemme.
NIERULAINEN. Mitä varten, kun on kerran käsketty, niin juodaan nyt nämä kemut. Ei näitä enää toiste tule.
TANAKKALA. Täällä on ilkeä olla… Saisi sovitella asiansa omain mukulainsa kanssa.
NIERULAINEN. Älä joutavia ujostele. Ja ollaanhan tässä nyt niin tuttuja, että saadaan vähän naapurille nauraakin, jos naurun asiaa tulee.