"Johanna, herätä tuo kuorsaamasta, joutaisipa sekin kuulla".
Johanna meni, ja vasta monien yritysten perästä sai veljensä sen verran heräämään, että tämä päätänsä kohottaen kysyi: "Noo — mikä nyt on?"
"Nouse kuulemaan, kun Joonas lukee mukavaa juttua", käski isä.
"Perhana huolikoon jutuista!" Heikki painoi uneliaan päänsä takaisin höylän lastuihin.
Mutta eipä ukonkaan silmät tahtoneet oikein kunnollisesti palvelustaan tehdä; tuon tuostakin alkoi pää nuokahdella, mutta hän kuitenkin kohta heräsi. Piika se nojasi päätänsä rukinpyörän päälle ja veteli jo uskollisesti seinähirsiä, Johanna pysyi täydellisemmästi valveilla.
"Vieläkö te kuulette?" kysyi Joonas naurahtaen ja katsahti ukkoon, joka paraillaan syvästi kumarteli.
"Hojaa, vaikka silmäni ovat ummessa". Hän kohotti päänsä pystyyn.
"Kuulkaa tarkkaan, tämä on pian lopussa". Joonas alkoi uudestaan lukea.
Ukko rupesi pian nuokahtelemaan, mutta toisinaan raotti hän silmiään, josta näkyi että hän, ehkä jotenkin hämärästi, seurasi kertomuksen menoa.
Kirja oli loppuun luettu.