"Mikä himo? jokaisen tekee viinaa mieli kakarasta asti. Mutta kaikki eivät saa aina silloin kuin mieli tekee, eivätkä kaikki hallahousut tohdi ryypätä. — Mutta kyllähän sekin ilo nyt jää vähemmälle, kun herrat viinankeitonkin talonpojilta vääräälivät. Eikä jukoliste heistä yksikään kuitenkaan kykene ikänä tässä maailmassa keittämään sellaista viinaa kun Kuppilan äijä!"
"Mutta eikö meidänkin kylän elämä tässä pienessä ajassa, kun ei ole enää saatu niin helposti viinaa, ole muuttunut melkoista rauhallisemmaksi?"
"Mitä rauhallisemmaksi? Siinä on elämää, jossa asutaan. Sanon vielä kerran, että eihän se ole viinan syy, että sitä juodaan, vaan se on ihmisten syy, jotka sitä juovat. Eikä tämä juominen ikänä lopu, vaikka viina kuinka kalliiksi tulisi. Muuta hyötyä ei tuosta muutoksesta ole, että talonpojat kiellettiin viinaa keittämästä, kuin se, että herrat nyt saavat kaiken voiton. Mutta minä en ainakaan rahojani kaupunkiin pane, sen vannon! Kyllä Teerinevan Kustu vielä Teerelän äijän tarpeista murehen pitää".
"Mutta kun kaikki salapolttimotkin hävitetään, niin kyllä Teerinevan
Kustunkin tuhostus löydetään", sanoi Johanna nauraen.
"Kyllä se poika panee pannunsa siihen puskaan, josta ei löydetä".
"Olisi parhainta", väitti Joonas, "lakata kokonaan ryyppäämästä, niin ei tarvitsisi turvautua kenenkään salapränniin".
"Mene järveen! Koeta itse olla ryyppäämättä".
"Mitä olen tähän saakka ryypännyt, ei liene ketään vahingoittanut".
"No jo sinunkin olis pitänyt ehtiä minun ikäisteni verroille, niinkuin tuo Heikki! Vastahan olet maitohuuli poikanullikka".
Johanna ja Joonas nauroivat.