"Sinä Heikki", keskeytti Joonas, "ymmärrät tarkoitukseni kokonaan väärin, taikka ehdollasi tahdot sen siksi vääristää. Mutta jos niin on, minä en missään tapauksessa muuta ehdota, kuin että sinä jäät taloon ja minä menen pois".
"Mitä se Heikki siinä nyt turhia, eihän tässä kukaan sinua hylkiä tahdo. Mutta pannaan nyt kirkko keskelle kylää ja jaetaan talo. Luulenpa, että siinä sentään olisi teille kummallekin työtä", puhui ukko kiireesti, peläten että Joonas taas keskeyttäisi häntä.
"Noo tuota, — eiköhän jätetä nyt huomiseen, että saan vielä miettiä näitä asioita", ehdotti Heikki jo lauhtuneena.
"Parahinta on, että päätämme sen nyt heti", vastasi Joonas tylysti. "Olemme niin monasti näistä asioista puhuneet, että minun mielestäni on jo ollut kyllä mietinnön aikaa. Minä sanon sinulle vielä kerran: ota sinä talo".
Oli ihmeellistä, että ukko melkein vapisi, kun hän, katsoen Heikkiin, odotti tältä vastausta.
"Älä ole niin kiivas", sanoi Heikki nuhtelemisen aikomuksessa, "etkö voi antaa asian päättämisen olla aamuun asti?"
Johanna ei ollut koko keskustelun ajalla ottanut osaa miesten puheesen, mutta nyt hän sanoi, ikäänkuin Joonaalta kysyen ja ehdottaen: "Mitä sillä nyt sitten on väliä, jos asian päättäminen jääkin vielä huomiseen?"
"Olkoonpa vaan. Mutta luonteeni on semmoinen, että mitä kerran rupean puuhaamaan, sen pitäisi tapahtua pian. — No huomen aamuna päättäkäämme asia!"
Ukko huoahti ja alkoi täyttää sammunutta piippuansa.