"Aina te olettekin yhtä vetelöitä, olisitte veli-Iikan kanssa menneet, niin olisihan äänenne jotain vaikuttanut", mässäsi emäntä.
"Niin kyllä, mutta ei se nyt enää katumalla parane. — Ja kyllähän minä sen voin maksaa siinä kun muutkin", Heikki itseänsä lohdutteli.
"Niin, mikäpä siinä nyt muu auttaakaan, kun maksaminen ja antaminen vaikka puolen purrusta palastansa ja vaikka talonsa, jos edusmiehet katsovat hyväksi".
"Ei ne nyt taas taloa, mitä te niitä rämpänäisiä aina", suhditti
Heikki.
Näin vaikeroitsi ukko. Hänen maailmankatsomuksensa oli saanut kolauksen jota ei mikään lohdutus näyttänyt jaksavan sovittaa.
XIX.
Raskaalla mielellä paneutui ukko levolle sinä ehtoona, noituen kaikkia koulu-puolueen miehiä, ankarimmin omaa vävyänsä. Ähkyi ja käänteli vuoteellaan kyljeltä toiselle, kunnes uni vihdoin valloitti.
Vähän aikaa oli hän jo kuorssannut, kunnes joku alkoi tuntuvasti jyskyttää porstuanovea. Ukko oli kuitenkin jo niin syvässä unessa, ettei heti ensimäisiä paukauksia kuullut.
"Hoi äijä! Avaa ovi! — Mikä saakeli sinusta on tuommoisen unikeon tehnyt? — Hoi! — Täällä on Tervahaudan Jukka!"
"Pahahenkikö siellä mellastaa?" kavahti ukko kun heräsi.