"Voi s——na! etkö sinä Tervahaudan Jukkaa tunne, muutama".
"Sinäkö se … äänes on niin muuttunut…"
"Muuttunut. Valehtelet, mikä sen olis muuttanut. Sun korvas muuttunut on, on jo. Ja mun käsiäni palelee niinkuin kerjäläisen korvia. Päästähän tupaan, että saan pistää ne hetkeksi hiilille", höpötti Juha, kun ei tahtonut tuvanovea löytää.
"Mene, mene. Siinä ovi on".
Tupaan päästyään pisti Juha kouransa lämpimään poroon. Mattipaappa puuhasi tulta tervaksisen päreen päähän.
"Missä sinun on kintaas kun kätes kylmetytät?"
"Kintaas? Älä leveile, ei sitä kaikille ole Jumala syytinkiä siunannut, niin kun sulle".
Päre syttyi ja asetettiin tiilikivien rakoon muurin pilarissa. Ukkokin istui takalle, sillä häntäkin vilutti.
"Onhan niitä kintahia muillakin, ei vain syytinkiläisillä".
"Huu, kun tekee hyvää tämä lämmin", äänteli Juha, pudistellen ruumistaan.