"Kun lumi paksu on mettässä,
Niin viinapannu on puskassa,
Lautamiehet pätkässä
Ja faltesmannit tuskassa".
Viimeistä säettä laulaessaan tuli mies pyssyineen näkyviin. Hän oli jo ehtinyt aivan likelle, kun vasta näytti huomaavan lumella olevat viinapannut. Yhtä hämmästyneenä kuin äskeinen rankinkantajakin, seisahti hän ja töllisteli tuota kummaa. Sitten heitti hän silmäyksensä kodanovelle ja kumartui alaspäin paremmin nähdäkseen. Luultavasti näkikin jo kylläksensä, sillä samassa silmänräpäyksessä kun kumartui, ponnahti ylös ja alkoi paeta samaa tietä, jota oli tullutkin.
Muutamat miehet ryntäsivät takaa-ajamaan. Mutta pakeneva juoksi kuin jänes, jättäen pian vainoojansa.
"Se oli koko saakeli menemään tuo mies", sanoivat miehet kun palasivat tyhjin käsin.
"Sillä näytti olevan oikein seitsemänpeninkulman saappaat, mutta huonoja te olitte, kun ette kiini saaneet", moitti susivouti.
Hevosia ei tarvinnut kovin kauan odottaa, sillä tie, jota myöten ne tuotiin, ei ollut järin pitkä. Kun viinankeittokalut sitten olivat rekeen asetetut, lähdettiin liikkeelle. Teerinevan Kustun täytyi seurata muassa.
"Mitäs nyt tuumit, kun tehtaasi on noin mylleröity?" kysyi nimismies matkaan lähdettyä. Kustu sylki ja sanoi:
"Kyllähän semmoista on nähty".
"Minkämoista?"
"Semmoista".