Pistos alkoi uudelleen.
XXI.
Johannalle oli ukko sairautensa ensipäivänä lausunut arvelun että huomenna hän jo nousee jaloilleen. Mutta tauti lujitti vain. Se muodostui yhä vaikeammaksi. Vaari ei ollut juuri koskaan sairastanut. Sen vuoksi tuntui tämä vielä oudommalle.
Levottomuus lisääntyi mikäli päivät kuluivat. Kuoleman-uhkakin nousi.
Sitä ei Teerelän vaari ollut vielä ajatellut koskaan.
Kuolema? Olisko se mahdollista? Kuulinkohan minä että se Juha sanoi…?
Jumala siunatkoon! Minä en luullut hänen sillä sitä tarkoittavan…
Kuinkahan minä … mahdoinko minä olla selvänä? Se Juha sanoi … ja tuomari kysyi … ja minä sanoin…
Jesus, olikohan se oikein oikea väärä vala? Mitähän siitä pappi mahtais…?
Teerelän Matille pappi…! Minä en ole ikänä sitä ajatellut…
Mahtaneeko tuo kuinka kysellä?
Kamalaa kun hiottaa ja pistää … ja päätä porottaa … ja jalkoja painaa raskaasti.