"Se oli sinun ansios, kun koulu saatiin tänne", kehui lautamies
Joonaalle.
"Mitäs se mun ansioni oli. Ei hyttysen ääni taivaaseen kuulu. Teidän äänenne siinä jotain merkitsi, se auttoi".
"Niin, mutta minä tarkoitan sun puhettas. Sä puhuit saamarin hyvin".
"Siitä ne viis huolineet olisivat".
"Kyllä ne huolivat", todisti Nenäläinen ja lautamies vakuutti lujasti: "Joo'o". Mutta samassa rupesi lautamiehen alla oleva tuoli arvelluttavasti naskumaan, sillä hän yritti keikutella. Tuoli otettiin tarkastettavaksi, se oli haljennut pienain kohdalta. Kummasteltiin sitten, kuinka tuo ainoa kiskottamaton tuoli oli sattunutkin lautamiehelle, kun kaikki toiset oli jo ennen raudotetut.
"Kummaa!" ihmetteli lautamies, "kun minä en tahdo muistaa. Kotona melkein aina istun soutulas ja sitte en muista muuta, kun keikottelen, niinkuin nytkin, heh! Ei tämä ole ensikerta, kun tuolin särjin. — Kumma, ettei Teerelä ole jo itselleen soutulaa laittanut. Sehän nyt on uudenaikainen ja mukava".
"Eipä ole tullut laitetuksi".
"Ja meilläkin on", ilmoitti Nenälän isäntä.
"Lisätkää voimaa!" kehoitti Joonas puhetta muuttaen.
"Panehan itsekin, minä luulen, ettet ole pannut ollenkaan", sanoi lautamies pulloon tarttuen.