Teerelän vaari näki tämän touhun.
"Tuollainen minäkin ennen olin", itsekseen virkkoi.
Tuskin olivat vieraat pihasta lähteneet ja Joonas jo kerran ehtinyt pelkäämään, että siinä kaadutaan, kun Kuppilan palvelustyttö tuli siihen.
"Meidän isäntä pyysi teidän tulla kohta meille", sanoi tyttö.
"Vai niin, mikäs nyt? Minä menen kohta".
Hän meni.
XXV.
Hyvin hauskaa on, tammipakkasen nurkissa naskuessa, istua lämpimällä porokivellä selkäänsä lämmitellen. Tämän oli Rupelan Heikki huomannut myöskin ja siitäpä hänet nytkin tapaamme harmaan mirrin vieressä istumasta ja katselemasta kädessään olevaa ruununverolappua. Tuon tuostakin raapasee kynsi korvantaustaa ja hiljainen selittämätön murina kuuluu.
"Niin, kynsi nyt päätäs. Olisit voinut olla ostamatta kirkkoreen, jonka kuitenkin heti uutena juovuksissa särit, niin olis nyt rahaa veronmaksuun", sanoi emäntä nakellen nenäänsä, polki rukkia ja väänsi tukevaa hurstinkudetta.
"Vai niin, sinäkö estit sitä ostamasta — jopa kyllä! Kuka se oli, joka sanoi: 'hae isältä rahaa lisäksi', kuka jo?"