"Ole sitte tulematta", sanoi Iikka ja juoksi rivin etupäähän:
"Minä tulen leskeksi!"
"Saitko nokkaasi?" irvisteli joku Iikalle. Iikka ei vastannut, vaan alkoi kipaista juoksevan parin jälkeen.
Nuorison joukkoon tulvi eri kylistä yhä uutta väkeä. Ilo ja melu kasvoi sitä myöten. Leskisen-juoksu ei enää jokaista huvittanut. Senpä vuoksi keräytyikin valtaisen leveä piiri erääsen sileään kohtaan kentällä, jossa alkoi n.s. "hevosen vaihto". Mutta kaikki eivät siihenkään leikkiin osaa ottaneet. Samalle kivelle kun Johannakin, oli keräytynyt useita tyttöjä. Johanna haasteli innokkaasti vieressään istuvan tytön kanssa. Se oli Niemelän Mari, kertomuksessa ennen mainitun Joonaan sedän tytär.
Vihdoin he huomasivat, että toiset tytöt uteliaasti heidän rupatuksiaan kuultelivat, vaikka ne olivat vain hyvin jokapäiväisiä. Silloin kuiskasi Mari Johannalle:
"Mennään kävelemään tuonne haarapihlajan luo, jos et sinäkään halua riehumaan mennä".
Johanna suostuikin heti. Niin läksivät he toisiaan käsikynkästä hoivaten.
"Onpa niillä makea väli", kuiskattiin heidän selkänsä takana.
"No miks'ei, kun Niemelän Joonas on nyt ruvennut kulkemaan tuolla
Johannalla. Täytyyhän siinä henkenä olla", toinen arveli.
"Kyllähän Joonas muuallakin kulkee, johan tuo nyt tiettään!" kolmas nenää heittäen ylvästeli.