Kanteleinen puhui kiihkeästi ja hikoili. Lävistäen nyt vuorostaan tarkoin kuuntelevaa Mikkosta, kertasi hän:
— Miten saada nämä viljelykset kannattaviksi? siinä on koko pienviljelyskysymyksen ydin.
Mikkonen yhä vaikeni ja odotti kysyvänä jatkoa.
— Sivuansioihin, ulkopuolelle kodin jos sieltä lähtee, silloin pitää jättää koti ja lähteä maailmalle.
Hän piti lyhyen väliajan ja tuijotti yhä Mikkoseen.
— Mutta toisen työtä etsivältä maailmankiertäjältä aina varisee maahenki. Pienviljelystila on sellaiselle miehelle risti, varsinkin mitä etäämmällä se on hyvistä työmarkkinoista. Juuri tästä syystä pelkäävät ajattelevat miehet lähteä kaukaisiin siirtoloihin.
Mutta sanokaas nyt te, joka olette ammattimies: voidaanko viljelyksen voimaperäistyttämisen avulla saada meidän maassamme esimerkiksi kolme kertaa suurempi sato maasta, kuin mitä tavallisessa talonpoikaisviljelyksessä nyt saadaan?
Mikkonen epäröitsi.
— Uskotteko siihen? uudisti Kanteleinen.
— Epäilen, epäilen… Täytyy sanoa että minä epäilen. Kaksinkertaiseen nyt juuri voisi pakkolannoituksella päästä, mutta ei enempään.