— Olettehan lukenut Ugglehultin?
— Olen. Mutta se…
Mikkosen näytti olevan hyvin vaikea löytää sanoja selittääkseen sitä, että Ugglehultissa oli mahdottomuuksia, että siinä oli jotain sellaista, jota ei tavallinen ihminen voinut toteuttaa, että siinä oli jotain yliluonnollista…
— Mahdotonta? hymyili ja auttoi Kanteleinen.
— Mahdotonta! Niin.
Mutta Mikkosesta huomasi helposti, ettei hän sentään ollut väitteestään aivan varma.
Kanteleinen etsi sanomalehtileikkelevihkonsa. Siellä oli liimattuna muutamia vertailevia satokertomuksia koti- ja ulkomailta. Satojen tavaton lisääntyminen kaikkialla, missä pienviljelys oli muodostunut erikoisammatiksi, oli aivan ilmeinen, jopa tavaton.
— Mutta Suomessa se ei ole näin. Meidän pienviljelyksemme kulkee vielä yleisesti suurviljelyksen vanavedessä, ja siinä onkin sen kannattamattomuuden syy, selitti Kanteleinen.
— Mutta jos se kerran on mahdollista Ruotsissa…
Mikkonen rupesi taas epäilemään aivan kuin silloinkin kerran, kun hän rupesi kääntymään ja epäilemään omia havaintojaan Kyläsuon suhteen.