Nuori mies kohotti suuttuneen katseensa, joka lurkki etutukan alta, ja rupesi sanomaan:
— Jos ei täällä olisikaan niin s——n paljo sellaisia työnhaluisia moukan-piruja, niin levätä saisit sinäkin vapaasti, jottei tarvitsisi tuo pääkulta pälyä ympäri niin kun pakojäniksen ja korvat panna aina vaih, vaih, jotta mistä raosta se pomo piskahtaa…
XII.
Kyläsuo, tuo entinen kuollut Kyläsuo, oli todellakin alkanut elää ja vaikuttaa Jokirannan elämään. Miehet, jotka pitkiin aikoihin eivät olleet aivoissaan ajatelleet muuta kuin keinoa, miten saisi asumisensa supistettua niin pienelle kuin ikinä voi, miten saisi talonsa asutuksi ilman kustannuksia, olivat Kyläsuosta saaneet uuden aatteen. Se synnytti elämää, kiihotti, teki mielen pirteämmäksi, synnytti uusia toivomuksia ja pani ajatukset suunnittelemaan jo itse paikan päällä ojatöiden alottamista omilla palstoillaan. Nämä ajatukset eivät silti olleet uusia, mutta uutuuden viehätyksen niille antoi toteutumisen mahdollisuus.
Jo monta vuottahan heidän ajatuksensa olivat askaroineet Kyläsuolla, johon ne oli aina johtanut harhailemaan Varamäen uutisviljelysten esimerkki. Mutta silloin ajatukset usein miesjoukoissa työnsivät työkseen piloja ja kokkapuheita, jotka kaikki tahtoivat kiertää Varamäkeä kuin humalanköynnös riukuaan. Erkkilä, joka kylän kesken lyhennettiin Erkiksi, oli asiasta monta sukkeluutta laskenut. Kauimmin jauhettiin sitä, että tämä kerran kylänkokouksessa, jossa ei Varamäkeä ollut paikalla, oli sanonut, että Varamäen Antille olisi syytä valita holhooja, sillä muuten se hukuttaa perintörikkautensa Kyläsuohon. Silloin oli Pikku-Passi jatkanut:
— Pannaan sitte sinut holhoojaksi, saat ajaa tunkiosi Varamäen nevalle. Tottahan peru sitte kasvaa … tottahan jo, peru.
Miehet olivat nauraneet ja Erkki oli sillä kertaa lopettanut. Hänellä olikin suuri tunkio, jota ei koskaan ehditty ajaa pellolle. Pikku-Passi taas oli jo siihen aikaan omalta osaltaan alkanut ojittaa suota rantakeitaalta ja tunsi tarvetta antaa Erkkiä nokalle.
Mutta tapaus aiheutti kauan kestävän kyläjuorun, joka lopulta vaikutti hyvin edullisesti suokysymyksen kehitykseen. Mielet alkoivat taipua viljelysajatukseen.
Kun asiasta sitten talvella tehtiin alote, tuntui jo monilla olevan kehitys siinä mitassa, että heillä oli aivan kuin kunniantarve kuulua niihin, jotka ovat jo kauan aikaa ajatelleet että siitä se täytyy tulla kylän tulevaisuuden voileipämaa.
Nyt kun Kyläsuon valtaviemäreitä avattiin, vaikutti sitä koskeva ajattelu jo koko talouteen. Aivan kuin silmä ja äly nyt vasta olisivat alottaneet yhteistyönsä pitkän lepoajan jälkeen, kasvoi sisällinen levottomuus maallisten asiain menestyksestä monessa rinnassa. Julkisena merkkinä tästä oli se, että maataloudellisiin esitelmätilaisuuksiin, joita kylässä talven ja kevään kuluessa suotoimikunnan alotteesta pidettiin, tulivat kylänmiehet melkein kaikki. Kuuntelijain silmistä loisti tarkkaava uteliaisuus, ja nyt alettiin jo tehdä kysymyksiä. Sen sijaan että esitelmistä mentäessä entisaikaan usein laskettiin sattuvaa pilaa maanviljelysneuvojista, viisaista munista, jotka neuvoivat heitä kanoja, sen sijaan saattoi asiallinen keskustelu esitelmän johdosta nyt jatkua vielä kotimatkallakin. Nyt myöskin naurettiin vähemmän ja oltiin hieman varovaisempia omiin kokemuksiin vedottaessa.