— Meinaan minä saada kannattamaan, jos vain…
— Niin, johan sinä. Mutta talollisilla on niin kamalan suuret ulosteot ja verot, ettei lempokaan…
— Rupea sitte torppariksi, jos luulet sen paremmin kannattavan, nauroi
Vihtori.
Jaakko oli hiljainen murjottava luonne. Painuen ääneti työhönsä lopettaen keskustelun, hän ryhtyi vääntämään muuatta liekoa, joka sattui tielle poikkiteloin. Pojan silmissä oli raskas, väsynyt ilme ja hänen heikko, hintelä vartalonsa näytti siinä tuon pitkän, vahvarakenteisen toverin rinnalla melkein avuttomalta.
Vihtori alkoi viheltää vinhaa polkkaa. Katsoi hetkisen, kädet lanteilla, jouten, kun Jaakko käpälöi hiljakseen kiroillen lujassa istuvan liekonsa kera. Avustaakseen tarttui Vihtori kirveeseen ja antoi muutaman lujan, vapauttavan iskun. Musta suorapa roiski yltympäri. Jaakko pyyhiskeli lakin perällä rapaa silmistään ja korjasi lieon.
* * * * *
Tupalan Tuomas, keski-ikäinen, vankkarakenteinen mies tyhjäsi toisaalla työntökärrynsä. Havaitsi, että paikka oli hieman näköpiiriltä suojassa. Työnjohtajaa ei ainakaan näkynyt. Istahti ja sytytti paperossin. Samalla tuli siihen Roopertti-niminen nuori kulkutyömies, julmasti vannoen ja kiroillen. Heitti tuskaantuneena aisat käsistään, jätti rattaat tyhjentämättä ja istahti vannoen käheällä, kuiskaavalla äänellä:
— Jumalauta! tätä ei tee sellaisella palkalla muut kuin työnhaluiset.
Sytytti paperossin ja alotti uuden sarjan kirouksia sekä muita voimasanoja, tumman etutukan roikkuessa silmillä.
— Tee lakko, virnisteli Tupalan Tuomas, rauhallisena istuen ja piiputellen.