— Oliko hyvä saarna? kysyi Koivusen Vihtori, jonka rauhaisaa mieltä muorin yhtämittainen hokeminen siihen määrään kiinnitti, että suu meni hymyyn ja mieli teki tutkia tarkemmin.
— O-oli, oli… Kyllä sai kuulla. Mutta kun on nevarapa jumalana… Mihinkä sinäkin Vihtoriparka ijankaikkisuudess' suus ammotat? Luuletko nevan siellä kelpaavan? Voi lapsiparka, jos olisit kuullut…
— Älä nyt ihmisille, suuti maalari suulasta vaimoaan, ponnistaen viimeisiä voimiaan saadakseen äänensä vihaisesti nuhtelevaksi.
— Mitä? Enkö minä saa sanoa? Eikö puhuja sanonut, että pidä päälle sekä sopivalla että sopimattomalla ajalla?
— Sanokaa vain muori, kyllä se nahka sen pyykin tarvitsee, kehoitti
Pikku-Passi.
— Ja suakin puhuja kysyi, emännältäs, Passin isäntä. Hyvä paimen etsii kadonneita lampaitansa. Palaja pois! Oi Herra… Tule Sameli.
Sameli jutteli muiden miesten kanssa.
— Sameli, Sameli! Varamäen Antti tuli pyörällä.
— Mikä kokous? alkoi kysellä, ja pysähtyi.
— Sun ruistas käytiin katsomass', sanoi Pikku-Passi.