— Oo!
— Mihin se Vihtori heittää?
— Antista tuli härkä.
— Älä … eipä, sinä härkä. Mitataan.
Kansakoulun pihamaalla oli iloista hälinää. Parvi kylän miehiä, nuorempaa ja keski-ikäistäkin polvea, oli kokoontunut kavunheittoon.
Nämä iltayhtymät koululla oli saatu aikaan jo toissa talvena, kun kansalaisopintolukuja alotettiin. Kokoontumisille annettiin jo silloin laajempi tehtävä. Muodostettiin nuorisoseuralle kansalaisopintoryhmästä alaosasto, joka samalla piti keskusteluiltoja, sekä voimisteli ja urheili. Viime keväänä muutettiin ne arki-illoista sunnuntai-illoiksi. Silloin lukuopinnot keskeytettiin ja annettiin enemmän sijaa vapaille urheiluille. Tämä vaihdos kevääntullen toi melkein koko kylän koulukartanolle sunnuntai-illoin. Ne kadottivat tämän vuoksi alkuperäisen rattonsa kun oli niin paljo joutilaita, jotka katsoivat vain. Tämä katselijain suuri luku muutti tilaisuudet enemmän esiintymis- kuin toveri-huvittelu- ja ruumiinharjoitus-tilaisuuksiksi. Silloin keksittiin pakko, että jokaisen, joka tuli koulunmäelle ja oli 60 vuotta nuorempi, piti jollain tavoin olla mukana. Siten jäi moni pois.
Kesäisinkin joskus keskusteltiinkin, kun joku sattui esittämään sopivan, innostavan aiheen. Viime aikoina oli pohdittu ahkerasti eräitä kysymyksiä, joilla oli oman kylän elämään syvälti vaikuttava merkitys. Tärkeimpiä niistä olivat nuorten maanviljelijäin ammattiopetus ja Kettumaan asutuskysymys. Kumpainenkin koski persoonallisesti tämän seurapiirin jäseniä. Kaikki olivat maanviljelijöitä, toisilla jo oli oma maa, tai vuokramaa, toisilla toivo saada maata sen kyläkunnan yhteistoimenpiteen kautta, jota joku aika oli suunniteltu.
Tänään odotettiin agronomi Peltomiestä saapuvaksi tekemään selkoa siirtola-asiasta. Hän oli aamusta alkaen jo ollut kylässä. Opettaja Kanteleisen ja Niilo Mikkosen kanssa olivat he kiertäneet kylää ottamassa lopullisia sitovia vastauksia maanomistajilta siitä, myövätkö ja millä hinnalla sarkojaan Kettumaalla. Samalla kävivät he kylän rahamiesten pakinoilla tarvittavain pääomien saantimahdollisuuksista tiedustellen.
Pihassa istuskeli tuttuja ja tuntemattomia, vakavan näköisiä työmiehiä ja hilpeätä, kevyttä nuorisoa. Monien kasvoihin ja olemukseen olivat työ ja elämäntaistelut painaneet syviä jälkiä. Keski-ijän aurinko oli jo huippukohtansa ohi kiirinyt ja otsaryppyjen syvänteissä lepäsivät väistymättömät varjot. Mutta tällä kertaa, oliko se nyt satunnaista, vai jo vakiintuneempaa, oli miesten silmissä joku juhlallisen itsetietoisuuden leima. Kavunheittäjiäkin he katselivat totisina, aivan kuin olisi ollut kysymys tärkeästä työstä. Joskus värähti suu hymyyn kun heitto sattui hyvin, tai lensi ohi.
Nuorten olemuksen yli levisi parhaan ihmisijän nousukauden verevä, kuohahteleva elinvoima. Suuri parvi niistä otti osaa kavunheittoon hilpeällä, lapsuudesta vielä vereksessä muistissa olevalla vauhdilla. —