— Isäntä, isäntä. Maalarin muori läheni Varamäkeä. Saarnamies sanoo: teidän jumalanne on nevarapa…
— Älä siinä! yritti maalari karjua, mutta entinen ryhti oli poissa.
Miestä rupesi vain kovin yskittämään.
— Ole sinä, suhditti vaimo.
— Noo, sanoi Varamäki, siellä meillä on vielä paljonlaisesti vanhoja perunoita, muori saa hakea, jos tarvitsee.
— Kiitoksia, aina min' oon teiltä ennenkin saanut.
— Hmm, niitä on, kun Jumala siunaa nevaravan.
— Niin, niin, kun Jumala siunaa nevaravan, niin on…
Muori jutteli ja tuijotti Varamäkeen, joka hyppäsi pyörälleen ja poistui. Samalla toisetkin alkoivat hajota.
XIV.
— Iitu!