Käsityökursseilla oli johto tällä kertaa pääasiassa Koivusen Vihtorilla ja Juho Takanperällä. Kanteleisen työ sitä vastoin kohdistui nyt kouluun ja kansalaisopintoesitelmiin, kun johdon oli ottanut huolekseen agronomi Peltomies.
Nuorisoseurakin järjestettiin entistä voimakkaampaan työhön. Sille tehtiin kokovuotinen työsuunnitelma ja sen toteuttamiseen käytiin käsiksi.
Toimeliaisuuden henki näytti alkavan pesiytyä tähän kylään. Nuorisoseura alkoi toimia kilpaa näiden kurssien kanssa, omisti ja sulatti niiden elähyttävästä vaikutuksesta itseensä. Nuori väki, joka jo kansakoulussa imi itseensä valistusikävän, toimi valistustyössä kuin siihen opetettuna. Valistustajunta oli selvinnyt. Juopottelu oli nuorten keskuudesta maanpakoon ajettu. Elämän nousu oli tullut ihanteeksi. Joskin monet horjuivat, ei kukaan rohjennut horjumisista ja lankeemuksista ylpeillä. Nuoret olivat löytäneet kotikylän elämässä yhtäkkiä viihtymyksen aarteen. Ilo lähti siitä tunnosta, että tämä elämä tarjosi niin paljo tekemisen arvoista työtä ja samalla matkalla viehätystä. Aivan kuin peite olisi vedetty syrjään!
Nuorille miehille oli vanhemman väen herääminen avannut mahdollisuudet toteuttaa toiveitaan. Nyt voitiin keskustella yhteisistä asioista merkillisellä avomielisyydellä ja keskinäisellä ymmärtämyksellä. Polvikuntien väliltä oli jotain haihtunut. Kumpaisillakin oli edistys yhteisenä päämääränä ja keinoista oltiin yhtä mieltä: piti oppia ja viitsiä.
Nuorten oman tahdon voima kasvoi nopeasti. Se työnsi koko elämänvoimalla juurensa isien ja äitien herääviin mielialoihin, imi niistä rakkautta ja kotoista henkeä. Usko elämän menestykseen Jokirannalla kehittyi ja kasvoi. Kyläsuo, Kettumaa, kansakoulu, maatalousuudistukset, kansalaisopinnot, karjanhoitokysymykset, kanat, kaniinit, mehiläiset, — loppumaton sarja nostattavia toimia, harrastuksia ja työmaita, joissa kyläkunnan kaikilla jäsenillä, lapsista harmaapää-vanhuksiin asti oli itsetuntoa kohottava tehtävänsä. Tämä kirjava sekamelska ei ollut enää hämärä, utuisten mielikuvien kaaos, vaan kyläkunta-järjessä selvinnyt tosiasia, johon uskottiin.
Kettumaan siirtolakaupat olivat valmiit. Ensimäiset rakensivat jo asuntojaan. Useimmat maanmyöjät olivat myöskin määränneet saamilleen rahoille reijän Kyläsuon ojitukseen ja kuokkuuseen. Keskellä talvea luotiin useilla saroilla ojia. Toiset ryhtyivät saaduilla rahoillaan ensin muita viljelyksiään uudistamaan. Tuntui tähän aikaan siltä, kuin ei kukaan olisi ajatellut tehdä näistä rahoista lepääviä pankkipääomia. Torpparitkin, saatuaan välikirjansa uusituiksi, alkoivat käydä maanviljelykseen käsiksi tosi tarmolla. Kutka jäivät päivätyöansion varaan, niillä oli pitkiksi ajoiksi ansiomahdollisuuksia tiedossa.
Se oli voimakas talvi. Esim. nuorisoseuran kuukautiset keskustelut, lausunto- ja lukuillat muuttuivat tilaisuuksiksi, jotka kiinnittivät jo vanhainkin mieltä. Niissä luotiin mieliin elämänuskoa, muodosteltiin elämänsuunnitelmia ja löydettiin tästä kaikesta monta syvän ilon ja sisäisen riemun hetkeä. Yksinäisyyden ja orpouden tunne hävisi ja yhteishenki valloitti uusia sydämiä.
Olihan Jokirannan kylässä tietysti edelleenkin niitäkin jotka elivät vanhassa ajassa, tämän innostuksen piirin ulkopuolella. Mutta he elivät näihin aikoihin hyvin hiljaista ja huomaamatonta elämää, katsoen viisaimmaksi kätkeä pelkonsa ja surunsa omiin sydämiinsä.
XVIII.
Talvi oli kulunut. Työkuume alkoi nousta kevään lähenemisen kera. Muualtapäin alkoi jo kulkea työmiehiä kuulustellen oja-, kuokkuu-, tahi muita maatöitä. Monet saivatkin.