— Koettakaa nyt muistella.
— Se oli se Akselin ja Hildan laulu … eikö teistä kukaan?
— Akselin ja Hildan, muistelevat jotkut. Mutta kukaan ei ole kuullut.
Maalari on käynyt puheliaammaksi.
— Niin kaunista laulua on harvoin, virkkoi hän. Ja se vallesmanni kehtas meitä sakottaa siitä, kun kerran Mikkeli-yönä oikein sydämestämme sitä vedimme.
— Eikö maalari muista yhtään?
— Paikka paikoin. Siinä oli, niinkin, että:
"Akseli sekä Hilda,
Hänen morsiamensa,
Kauniina kesäyönä
He rakkaudestansa
Puhuivat, muistutellen
Muinoista onnea."
Maalari tavoittelee kauan vaiennutta ja ruostunutta säveltä. Nuoret ympärillä vaikenevat jännittyen odotukseen.
Maalari jatkaa: