Kanteleisen oli hieman vaikea pidätellä hymyään, näissä ajatuksissa kun oli hänen mielestään niin harkitsematonta lapsellisuutta ja kiihkeätä älyttömyyttä. Keskustellessaan hän havaitsi ilokseen, että isän halu pidättää poika kotona oli tehnyt Niiloon hyvän vaikutuksen. Ne vain eivät näy voineen keskenään jutella ja selvitellä asioita. Niilon herkkämielisyys antoi hyviä toiveita siitä, että isän halu tulisi täytetyksi.
Lähestyttäessä Mikkosen taloa hyppäsi Kanteleinen pyörältään. Niilo teki samoin.
— Sinä saat heittää pois sen teollisuuskouluhaaveen, sanoi Kanteleinen ja katsoi hymähtäen toveriinsa.
Näki että Niilon oli vaikea vastata niin tai näin.
— Kun se isä oliskin vähän toisellainen, pääsi häneltä.
— Sinuako kohtaan vai miten?
— Sitäkin … taitaisi se aina mennä muuten, mutta jos se alkaa häätää niitä torppareita, niin…
Pojalta pääsi itku.
— Täällä ei ilkee sitte enää silmitellä.
Hän kiinnitti aran, tunteellisen katseensa Kanteleiseen, ikään kuin apua anoen.