… Mutta mitä tuovat nämä vapaudet meille? Mitä ne vaikuttavat Jokirannan kyläkuntaelämään? Juokseeko kaikki kansakoulun käynyt nuoriso käsistä? Jääkö tänne vain tietämätöntä nuorisoa, niitä, jotka eivät uskalla lähteä, joilta isät sulkevat väkivalloin kehityksen tien? Niihinkö pitää perustaa tämän laajan maanviljelys-kyläkunnan tulevaisuuden turva?
Niihin, jotka eivät saa edes kansakoulua?…
Hän oli juuri tulossa Pikku-Passista. Siellä oli teräväkielinen isäntä. Hieman jo tuskastuneena tämän arveluihin, oli Kanteleinen sanonut, että jos koulun työstä sillä tavalla ajatellaan, niin hänen työnsä tuottaa tälle kyläkunnalle suurta vahinkoa.
— Minähän tässä juuri olen se mies, joka opettajana availen lapsille uusia näköaloja, herätän heissä ikävän sellaisiin olojen uudistuksiin, joille ei kotikylässä nykyään ole tyydytysmahdollisuuksia?
Pikku-Passi oli imenyt piippuaan ja kysynyt, vastaamatta opettajan purkaukseen:
— Kyllä koulukin hyvä on, älkää nyt, mutta… Pitääkö sen nyt ehdottomasti tehdä tämä maatyö vastenmieliseksi? Ajattelen vain että eikö voisi opettaa niinkin että se tulisi mieluisaksi? Minä en häntä ymmärrä.
Kanteleinen oli juuri ajatellut:
Maanviljelyksen etu ja menestys siis vaatisi koulujen hävittämistä!
Mutta tuota ajatusta ei hän aluksikaan ottanut vakavasti. Pikku-Passin kysymys vei hänet uudestaan asialliselle pohjalle.
— Niin … siinähän se on koko kysymyksen ydin: millä tavalla opettaa, mitä opettaa?