"— — Ja että Teidän kunink. majesteettinne saisi paremman käsityksen siitä, missä tämä minun seurakuntani sijaitsee, niin mainitsen, että se on siellä, missä Tuomas Teppoinen asuu."
Muolan papin kirjeestä Juhana III:lle.
Moniksi vuosiksi oli ympäri valtakunnan riittänyt ihmisille ilonaihetta siitä, kuinka moskovalaisten tsaari oli aikoinaan kosinut nykyistä kuningatar Katariinaa ja kuinka Puolan röyhkeät herrat olivat hänelle kosiomiesten mukana lähettäneet silkkiin ja samettiin pyntätyn vanhan valkoisen tammakopukan. Mutta tämä hupaisa juttu uhkasi nyt vuosien kuluttua kasvattaa kovin karvaita hedelmiä.
Tiedettiin, että oikullinen, juonikas ja raivopäinen Iivana-tsaari, jota hänen alamaisensa olivat selän takana alkaneet nimitellä Julmaksi, oli pyytänyt Eerik kuningasta lähettämään Katariinan hänelle, mutta kuinka tästä ei tullut mitään Eerikin jouduttua valtaistuimelta tyrmään. Kun hänen sijaansa oli noussut Juhana-veli, purki Iivana kuohuilevan ja porehtivan sydämensä koko silmittömän vihan tätä entistä ja onnellisempaa kilpakosijaansa kohtaan. Heidän välillään kehittyi haukkumakirjevaihto, joka hakee vertaistaan sinuttelutaidossa. Kas tällaisen sapiskan lähetti kerrankin Iivana, kaikkien oikeauskoisten moskovalaisten oikeauskoinen tsaari Ruotsin kuninkaalle Juhanalle: "Ja se on totinen tosi, että sinä olet musikan sukua. Sano meille, kenen poika sinun isäsi Kustaa oli ja mikä oli isoisäsi nimi ja missä hän hallitsi. — Kun meidän kauppiaamme isäsi aikana toivat talia ja vahaa, otti isäsi nahkakintaat käsiinsä ja koetteli itse ja tutki talia ja vahaa niinkuin kauppapalvelija." Juhana-kuningas oli kauan ollut piittaamatta näistä itäisen naapurinsa sapenpurkauksista, mutta nyt loppui häneltäkin kärsivällisyys, hän tarttui hanhensulkaan ja kirjoitti vastaukseksi: "Olemme saaneet sinun kirjotuksesi ja siitä nyt niinkuin ennenkin huomanneet meitä vastaan osottamaasi järjetöntä, talonpoikaismaista kopeutta, valhetta ja ylenkatsetta. Ellemme olisi kuulleet sinun isäsi olleen Venäjän suuriruhtinaan, olisi meillä ollut täysi syy kirjeestäsi päättää, että joku munkki tai talonpoikaisrenki olisi ollut sinulle isänä, koska kirjotat niin häpeämättömästi niinkuin olisit kasvanut moukkain tai muun irtolaisjoukkion parissa, jolla ei mitään kunniata ole — — —."
Tällaisesta sananvaihdosta johduttiin luonnollisesti vastaaviin tekoihin. Syttyi sota, jonka vaiheista on vaikea muodostaa itselleen selvää käsitystä, siksi sekava se on ja täynnä molemminpuolisia julmia hävitysretkiä. Ensi kerran kohtasivat Suomea tämän järjettömän ja tuhoisan sodan laineet kevättalvella 1571. Silloin hyökkäsivät tsaarin laumat Tallinnasta jään yli Suomen puolelle ja riehuivat ryöstäen, murhaten ja polttaen Helsingistä aina Rajajokeen saakka. He menivät sen tiensä kuin rajuilma, mutta takaisin saattoivat he tulla milloin hyvänsä ja siksi täytyi Suomessa olla alati varuillaan.
Nämä ajan tapaukset olivat yksinomaisena keskustelunaiheena sillä kirkkorahvaalla, joka pyhäinmiesten päivän aamuna oli salojensa kätköistä hiipinyt Muolan pitäjän kirkkotarhaan. Kaikki miehet olivat aseilla varustetut ja huolestuneina kyselivät he toisiltaan, oliko nähty vihollisia ja kuuluiko mitään idästä päin. Joukon keskuksena oli roteva ja hartiakas mies, iältään jonkun verran yli kolmenkymmenen vuoden, aseenaan jousi ja raskas tappara. Hänen terävien harmaiden silmiensä ilme oli luja ja hänen koko olemuksessaan ilmeni sellainen rauhallisuus, varmuus ja voimantunto, että joukko ikäänkuin vaistomaisesti ryhmittyi hänen ympärilleen, tuntien hänen läheisyydessään olonsa turvallisemmaksi.
"Mitä uutta, Teppoinen?" kysyi tuolta hartevalta mieheltä kirkkoherra matkallaan miesjoukon ohitse sakaristoon. "Joko talosi on noussut raunioistaan?"
"Kyllä tavallaan", vastasi puhuteltu, pyyhkien härmää mahtavista viiksistään. "Mutta pirttini ja omettani eivät seiso entisellä paikallaan Punnusjärven äyräällä, vaan kaukana salolla, josta niitä ei vainolainen hevillä löydä. Sinnepä minulla oli aikomus kutsua kirkkoherraakin kun vainovalkeat taas leimahtavat palamaan."
"Hm, kiitoksia vain kutsusta. Mahtaneeko sitten vihollinen vielä uudelleen karata maahamme?"
"Varmastikin karkaa, ellei täältä päin ehätetä edelle ja korvenneta sitä omassa pesässään."