"Kas, siinähän sinä jo olet, Ivergorn", huudahti de la Gardie, käyttäen ystävästään tuota armeijassa käytäntöön tullutta venäläistä nimenväännöstä. "Mutta katsohan, mitä tuo on?"
Hän osotti muutamia sankkoja savupatsaita, jotka kohosivat joen itärannalla olevan etukaupungin kohdalta.
"Venäläiset ovat nähtävästikin sytyttäneet Pyhän Antoniuksen luostarin palamaan, vaikeuttaakseen meidän hyökkäystämme."
"Ahaa, he luulevat siis todellakin vaaran siltä taholta heitä uhkaavan.
Mainiota!"
"Näytätpä, veliseni, sangen tyytyväiseltä", huomautti Horn heidän telttaan astuessaan.
"Enkö olisi tyytyväinen, kun viimeinkin pääsemme iskemään. Neuvotteleminen näiden moskovalaisten kanssa on minusta paljon tukalampaa kuin avoin taistelu."
"Mutta ei sekään ole minusta kaikista mukavinta", arveli Horn. "Taisteleminen harjautumattomia joukkoja vastaan on minusta aina tuntunut hieman siltä kuin pieksäisi suurta villasäkkiä. Ja se ei oikein tyydytä kovakouraista sotilasta."
"Hm, voitpa olla oikeassa. Mutta nyt me joka tapauksessa hakkaamme niin että villat pölisee."
"Itämerestä me ainakin aitaamme heidät erilleen. Maljasi sen asian päälle!"
"Käyköön niin! Maljasi!"