"Hitto soikoon, voihan sattua, että saan ensi yönä miekaniskun kallooni tai keihäänkären kylkiluitteni väliin ja asiani jäävät silloin muiden selviteltäväksi. Mutta olisipa pala paperia tai päärmän kipene, niin tekisin tässä testamenttini. Jos tässä päästäni pääsisinkin, niin löytäisivätpä kuitenkin poveltani viimeisen tahtoni ja siten säästyisi sukulaisiltani monet perintöriidat."
"Tokihan tällaisessa pesässä sen verran paperia löytynee, että kunnon kristitty voi sille viimeisen tahtonsa merkitä", arveli eräs saapuvilla oleva alapäällikkö.
"Jos todellakin voitte hankkia sen minulle, niin toimitanpa teille huomenissa aimo sarkallisen reiniläistä", lupasi herra Eerik.
Alapäällikkö lähti huoneesta ja kun hän jonkun hetken kuluttua palasi, oli hänellä mukanaan paperia ja kirjotusneuvot. Herra Eerik istahti heti pöydän ääreen kirjottamaan.
"No nyt on kaikki sitä myöten selvänä ja mies on valmis tappelemaan vaikka itse paholaista vastaan", vakuutti hän työnsä lopetettuaan ja pistettyään kirjelmän kokoon käännettynä poveensa.
"Mihin muotoon kirjotit sinä viimeisen tahtosi?" kysyi herra Frille kuiskaten ja veitikka silmässään.
Ja herra Eerikin silmässä näkyi samanlainen veitikka, kun hän vastasi:
"Kirjotin siihen viimeisenä tahtonani, että me samaan aikaan kahden vuorokauden kuluttua teemme uuden uloshyökkäyksen. Minä koetan saada mahdollisimman monta vankia mukaan ja kohta kun he ovat saartaneet meidät, liitymme me heihin ja käännämme aseemme seuralaisiamme vastaan. Nyt on vain kysymys siitä, kuinka saada tämä testamenttini kunnialla piirittäjien käsiin. Mutta ehkäpä siihen taistelun kuluessa ilmenee tilaisuus."
Seuraavana päivänä juhlittiin linnassa, niin että pauhinan siitä täytyi kuulua piirittäjillekin. Uloshyökkäys oli onnistunut mainiosti. Piirittäjille oli onnistuttu tekemään melkoista tuhoa ja lisäksi oli saatu joukko vankeja. Juhlan korotteeksi olisi junkkari, joka koko päivän kierteli linnassa hyvänlaisessa hutikassa, nykien miehiään parrasta ja taputtaen heitä selkään, tahtonut heti ripustaa muutamia vangeista linnan ulkomuureille, mutta herra Eerik oli saanut sen estetyksi, uskotellen käännyttävänsä heidät yhtä hyviksi Kristian-kuninkaan alamaisiksi kuin hän itsekin oli.
Herra Eerik oli päivän sankari. Jokainen tahtoi päästä juomaan maljan hänen kunniakseen. Hän oli tapellut kuin hurtta ja syytänyt suustaan solvauksia, että yksin niistä olisi luullut jo vihollisten tyrmistyvän. Ja kun hän keskellä tätä humua esitti junkkarille, että huomeniltana tehtäisiin uusi uloshyökkäys, ei junkkarilla ollut mitään sitä vastaan. Saipa hän vielä senkin aikaan, että kaikki linnassa olevat vangit saisivat tulla mukaan, kun he Eerik-herran salaisesta kehotuksesta olivat yhteen ääneen vakuuttaneet alttiuttaan unionikuninkaalle.