Ensi ällistyksestä toinnuttuaan hän tempasi musketin käteensä ja yritti loikata toveriensa jälkeen. Mutta siinä samassa ympäröivät hänet kasakat, jotka nauraa hohottivat hänelle vasten silmiä.
— Kyllä minä opetan teidät räkättämään! sanoi Rappi ja alkoi huitoa ympärilleen.
Hän sai pari lievää piikinpistoa ja tehtiin siinä tuokiossa aseettomaksi. Sitten hän sai marssia rintaman taakse sekä katsoa päältä, kuinka venäläiset ahdistelivat hänen poistuvia tovereitaan.
— Saamari sentään! pääsi häneltä jälleen ja harmissaan hän raapi korvallistaan. — Oli se sentään sikamaista, että hänen juuri piti ensimmäisenä joutua vangiksi. Mitähän siitä Lapinlahdellakin sanottaneen?
Häntä vartioi parrakas kasakka, joka ei ollut mikään koirankuonolainen, vaan hyväntahtoinen vanha starikka, joka omalla kielellään lohdutteli vankiaan ja tarjosi hänelle tupakkaa. Iltapuolella lakkasi taistelu, kun Duncker joukkoineen oli onnellisesti päässyt Toivolaan, jossa hän yhtyi muuhun prikaatiin. Venäläiset asettuivat suojattomaksi jätettyyn Kuopioon.
Siellä Rappi huomasi, ettei hän toki ollut ensimmäinen vangiksi joutunut suomalainen. Niitä oli matkan varrella jälkijoukosta napattu jo useita kymmeniä, ja illalla heidät teljettiin Kuopiossa erään kasakkain miehittämän talon saunaan.
Seuraavana aamuna vietiin Rappi kuulusteltavaksi. Muuan esikuntaupseeri koetti tulkin välityksellä urkkia häneltä kaikenlaisia tietoja Cronstedtin armeijaosaston miesluvusta, aselajeista ym. Rappi puri mälliään ja päätti olla mitään puhumatta. Mutta sitten johtui hänen mieleensä syöttää heille ajankulukseen pajuköyttä, kuten hän myöhemmin kertoi. Niinpä hän ilmoitti Cronstedtin komennossa hänen tietämänsä mukaan olevan kaksikymmentätuhatta miestä ja kanuunoita hän oli omin silmin laskenut sataseitsemän kappaletta, vaikka niitäkin luultavasti oli, kuten miehiäkin, tosiasiassa toista vertaa enemmän. Upseeri suuttui hänen jutuistaan, iski nyrkkinsä pöytään ja käski viedä tuon suurvalehtelijan hiiteen. Niin saatettiin Rappi takaisin saunaan kohtalotoveriensa luo. Iltahämärissä, juuri kun vangeille jaettiin hiukan leipää, pantiin kaupungilla toimeen hälytys ja jostakin kuului ampumisen pauketta. Varmaankin hyökkäsivät suomalaiset takaisin kaupunkiin ja vangeissa heräsi pikaisen vapautumisen toivo.
Kun leivänjakaja oli poistunut, Rappi tunnusteli ovea ja huomasi sen ihmeekseen aukeavan. Pihalla ei näkynyt ketään, ainoastaan portilla seisoi pari kasakkaa selin saunaan. Rappi pujahti ulos ja hiipi halkovajan suojaan. Vartija palasi saunan luo ja telkesi oven, ennen kuin Rapin toverit olivat ehtineet rohkaista mielensä ja seurata hänen esimerkkiään.
Ampuminen kaupungilla taukosi. Venäläisten oma tiedusteluretkeltä palaava joukko oli ollut syynä hälytykseen. Mutta Rappi oli kuin olikin päässyt loukusta, vaikka olikin vielä keskellä vihollisen miehittämää pikku kaupunkia. Takasolia ja ulkohuoneiden kattoja hyväkseen käyttäen hän loittoni nopeasti vankeuspaikastaan. Pimeän lisäksi puhkesi iltayöstä sakea lumipyry. Sen turvin hän pääsi kaupungista. Metsä ei ollut kaukana ja sinne päästyään hän arveli jo olevansa täysin turvassa.
Aamusella hän sai eräästä torpasta sukset alleen ja illan suussa hän ilmestyi sotamiestorppansa pihalle Lapinlahdella. Maija ihan kiljasi, kun hän työntyi pirttiin. Ja oliko se ihme, sillä edellisen illan ja tämän päivän hän oli kuolleeksi luulemaansa miestä itkenyt. Eilen oli näet Savon armeija marssinut Lapinlahden läpi ja Maija oli tietysti monet eväät matkassaan rientänyt heidän levähdyspaikkaansa. Siellä olivat Paavon komppaniatoverit sitten kertoneet asian. Kallaveden jäällä oli tapeltu tuimasti ja sinne oli Rappi jäänyt monen muun kelpo toverinsa kanssa. Monet miehet olivat omin silmin nähneet, kuinka kanuunankuula oli sattunut Rappiin ja hän ääntä päästämättä oli kaatunut hangelle.