— Älä sure, veikkoseni, lohdutti Roth häntä, — sillä luulenpa, että meitä pikapuoliin uhkaa myrsky joka ilmansuunnalta. Syntimme venäläisten silmissä kasvavat päivä päivältä. Heidän kiukkunsa lisääntyy yhtä rintaa nälän kanssa.
Veneet sidottiin jaalan perään, purjeet nostettiin uudelleen ja niin lähdettiin viilettämään pohjoista kohti. Venäläiset soltut irvistelivät tyytyväisinä, kun olivat ilman hengenvaaraa selviytyneet jutusta, mutta heidän luutnanttinsa murjotti happamen näköisenä, sillä eipä häntä ainakaan ylennyksillä ja kunniamerkeillä palkittaisi tämän johdosta.
— Kuulkaahan, sanoi Roth Idmanille vietyään hänet hiukan syrjään, — sanokaapas totuus, paljonko venäläisiä tällä haavaa on Tampereella?
Idman mietti hetkisen, vilkaisi ympärilleen ja sanoi:
— Ainoastaan kaksi komppaniaa.
— Ja heidän päällikkönsä?
— Eräs majuri Judenjev.
Rothin silmät alkoivat kiilua.
— Mitäs arvelet? hän virkkoi Spoofille. — Eikö kannattaisi yrittää?
— Kyllä minä ainakin tahdon olla mukana, vastasi Spoof.