— Kyllä tiedän, kyllä tiedän. Olet sinä rivakka poika ja jos meillä olisi kymmenenkään sinun veroistasi miestä armeijassa, eipä meillä olisi hätääkään. Mutta nyt — mene tiedä, mitä tästä lopuksi tulee. Kuningas arvioi vihollisen liian heikoksi eikä huomaa, että he ovat entisestään suuresti muuttuneet. Näkee kaikesta, että heillä on mies peräsimessä. Mutta pitkältäkö luulet meillä olevan vielä taivalta?
— Kolmisen Venäjän virstaa.
He astelivat ääneti eteenpäin. Askelten tömähdykset ja hiljaiset, katkonaiset sanat heidän takanaan ilmaisivat, että heidän kintereillään marssi suurehko miesjoukko. Siinä oli parisataa suomalaista soturia, jotka kenraalimajuri Cronhjort oli majuri Leijonin johdolla lähettänyt Pähkinälinnan pienen varusväen avuksi. Heihin oli päivällä liittynyt Taavetti Kivekäs viisikymmenmiehisen sissijoukkonsa kanssa sekä ottanut opastaakseen koko joukon yön suojassa Pähkinälinnaan. Iltahämärissä oli lähdetty Keltun kylästä liikkeelle ja puoliyön tienoissa oli määrä olla perillä.
— Mitä tuo outo kohina merkitsee? kysyi majuri Leijon, kun he olivat hetken ääneti taivaltaneet.
— Laatokka, vastasi Kivekäs.
— Hitto vie, olin vähällä silmälleni tuiskahtaa, urahti majuri taas hetken kuluttua. — Eikö tässä voisi edes tuohusta sytyttää?
— Ei mitenkään, ja neuvoisinpa teitä puhumaankin mahdollisimman hiljaa. Voimme milloin hyvänsä törmätä pahki vihollisen etuvartion. Kas tuolla näkyvät jo Pähkinälinnan tulet. Ja tuolla näette vihollisten leirinuotioita.
Heidän edettyään vielä hiljaisuudessa satakunta syltä kuului edestäpäin venäjänkielinen huuto: Kuka siellä?
Pieni apujoukko pysähtyi ääneti. Edestäpäin kuului läheneviä askelia sekä sotilaille tuttua naksahtelua — musketinhanoja viritettiin. Kuiskaten majuri kutsui pari kärkipään miestä luokseen. Aseet valmiina kaikki neljä kyyristyivät maahan. Samassa ilmestyi heidän eteensä viiden venäläisen hahmot. Nämä eivät ennättäneet ääntä päästää, kun olivat jo vainajia. Jatkettiin matkaa, kunnes törmättiin äkkiarvaamatta suurempaan vartiojoukkoon. Nyt ehti kajahtaa puolikymmentä laukausta sekä syntyä muutakin rähäkkää, ennen kuin vihollisista oli selvitty. Hälytys oli tehty ja piirittäjäin leirissä huomattiin levotonta liikehtimistä.
— Nyt ei hiipiminen enää auta, vaan juoksujalkaa suoraan kohti linnoitusta, sanoi Kivekäs.