Heikkiin ei tuo oikein pystynyt.
— Hm, »olisi ollut». Tuosta kirjeestäkin tuntee varsin hyvin hänen vanhat haaveilunsa ja mielikuvituksensa kulun. Hän pitää itseään suuren kultuuritaistelun uhrina, ei oman sairaloisen uneksivaisuutensa uhrina, jona hän kumminkin on. Mutta yksi kohta hänen selonteossaan on oikea: hän ei ole koskaan ymmärtänyt aikaansa. Vaan kenen syy?
— Tietysti se on hänen omaa syytään, hän oli nyt kerran luonteeltaan sellainen, miten sanoisin, vähän liian runollinen ja aatteellinen.
— Liian suuria aatteita ja aikeita — kehittyivät hulluuteen. — Vaan mitä hänestä nyt siellä arvellaan, tehdäänkö hänestä vielä järki-ihminen, joka saa vapaasti liikkua yhteiskunnassa?
— Luultavasti ei. Tarkastusaika on nyt kulunut loppuun ja sen tulos arvattavasti on, että hän selitetään potevan osittaista mielenvikaa.
— Käkisalmeen siis. Ja se on sen lorun loppu, lopetteli Heikki keskustelua hienosti haukotellen, ikäänkuin jos koko asia hänen puolestaan olisi ollut aivan yhdentekevää.
Heikin rouva tuli ulos verannalle vierasta tervehtimään ja keskustelu kääntyi muille hauskemmille aloille. Kohta päivällisen jälkeen lähti Otto takasin kaupunkiin ja Heikki viskausi mukavasti sohvalleen päivällislevolle ottaen sanomalehden käteensä, — hän ei ollut siellä maaoloissa kiirehtinyt sitäkään tänään vielä aikusemmin lukemaan. Mutta tuntui nytkin niin makeasti raukaisevan, päivä oli paistanut huoneen niin uuvuttavan lämpimäksi ja kaikki ympärillä oli niin äärettömän hiljaista. Heikki pani hienolta höyryävän sikaarin syrjään … ottaa tässä kenties pienet unet, eihän tuossa lehdessäkään näy olevan mitään.
Vaan samassa hän vilkastui, hyppäsi pystöön ja uni oli poissa. Hän oli lukenut lehdestä muutaman uutisen, joka häntä innosti.
— Tuossahan tuo on jo präntättynä, vaikkei Otto tiennyt asiasta mitään… »Ja sen johdosta on laitoksen lääkäri lääkintähallitukselle antamassaan lausunnossa ehdottanut, että hänet siirrettäisiin Käkisalmen rikoshullujen hoitolaan yhteiskunnalle vaarallisena henkilönä…» Siinähän se nyt on, se on siis päätetty!
Heikki olikin vähäisellä jännityksellä odottanut tuon tarkastuksen päättymistä, vaikk'ei hän ollut sitä kellekään ilmaissut. Olihan se selvä, että mies oli hullu, eihän Juusolla voinut olla, kuten oikeudenkäynnissä kylläkin oli selvennyt, mitään järjellistä syytä vihata häntä, vanhaa ystäväänsä. Mutta sittenkin, se oli muuten normaali… No, nyt on mies ainakin tallessa…