* * * * *
Juuso riensi pitkin askelin Henrikinkatua pitkin ja pujahti eteisessä tunneksivan yleisön lomitse sisään teaatteriin, rientäen suoraan paikalleen johtokunnan loosiin. Hänen ohi rientäessä nykäsivät ihmiset, jotka hänet sattuivat tuntemaan, toisiaan käsivarresta ja osottivat että tuossa se nyt meni tekijä. He lausuivat sen puoleksi surkuttelevalla äänellä, tietäen että yleinen käsitys kappaleesta oli hyvin epäilevä. Mutta samassa jo helähtikin tiuku, yleisö lappausi teaatteriin sisälle, asettui paikoilleen, kahisi ja kääntelihe siinä vielä hetkisen sillaikaa kuin kaasu pienennettiin ja vasta samassa kuin esirippu nousi, vallitsi salissa täysi äänettömyys.
Juuson silmät seurasivat koneellisesti noita näyttämöllä esiintyviä henkilöitä. Hän muisti joka vuoropuheen, mutta ei niitä nyt oikein tuntenut, ne kuulostivat hänestä tuolta näyttämöltä niin elottomilta ja laimeilta. Puhuivatko nuo ihmiset noin unisesti ja nukkemaisesti, vai oliko tuo juuri itse kappaleen vikaa? — No, vilkastuihan se sentään vähän, tuossa oli jo pari aivan reipasta kohtaa ja kestihän sitä eloa nyt näyttämöllä yhtä mittaa. Ensi näytöksen loppu vaikutti varsin edullisesti ja Juuson vetäytyessä siimekseen, kuului aika vilkas käsien räpytys ja esivaate sai nousta pari kertaa.
Kapakan puolella, johon yleisö väliajaksi vetäysi, oli sihinää ja porinaa. Kappaleesta keskusteltiin pienissä piireissä.
— Jaa-ah, eihän tuo sentään niin tuhmalta kuulunut. Hiukan pitkäveteistä tosin, mutta muuten väki somaa.
— Jos se vain tämmöiseltään jatkaa…
Vaan jatko ei tyydyttänyt saman verran, ei pitänyt mitä alku lupasi. Toisen näytöksen otti yleisö hyvin kylmästi vastaan. Olihan siinä muutamia kauniita kohtauksia, mutta ne eivät tulleet oikein johdonmukaisesti esiin eikä tarpeeksi lujassa yhteydessä ja välipaikat olivat heikkoja ja onttoja — näytelmää olikin näiltä paikoin niin paljo katkottu ja muutettu. Yleisö ei saanut mitään varmaa, ehyttä vaikutusta.
— Jopa meni alakärsäksi, eihän se ollut sitä eikä tätä, puhuivat porisijat kapakan puolella.
— Arvasihan sen jo, ettei Juuso ollut jaksanut yhteen otteeseen samalla ponnella painaa.
Eikä yleisön suosio tämän laskeumisen jälkeen enää paljo kohonnutkaan. Kolmas näytös oli tosin vähän reippaampi ja ehyempi ja herätti jonkunverran myötätuntoisuutta, vaan neljäs veti taas alaspäin, se oli aivan liian pitkäkin, väsytti, ja teaatterissa tuli kuuma. Ja kun viides alkoi ja tapausten suoritus kehittyi, oli yleisö jo kyllästyneenä, jännitys oli lauennut, joten loppuosan elävämmät ja kauniimmat paikatkaan eivät enää jaksaneet tempasta katsojia mukaansa. Muutamassa paikassa sotkeutuivat vielä repliikitkin, joten yleisö ei saanut selvää mitä se olikaan. Ja kun esirippu laskeusi, kuului vain se tavanmukainen, lyhyt ja virallinen, käsientaputus ja yleisö nousi kylmänä paikoiltaan. Muutamat nuoret miehet jatkoivat käsientaputusta vähän pitemmälle ja sieltä täältä kuului yksityisiä huutoja, jotka vaativat tekijää esille. Vaan niillä huudoilla ei ollut pontta eikä voimaa, esirippu nousi kerran, tekijää ei näkynyt ja samassa vaikeni vaatijain äänikin ja kuoli pois kuin nukkuneen rukous.