— Suora kysymys ansaitsee suoran vastauksen, ja siksi tahdon vielä kerran esittää asiani marski Flemingille ja hänen rouvalleen. Mutta minä tiedän, että lopullinen päätös kumminkin riippuu teistä, neitini, ja siksi pyydän teiltä itseltänne ensiksi kuulla tuomioni.
Anna kuunteli nuoren Hornin puhetta ikäänkuin aivan outoa, taikka äärettömän kaukaista ja jo mennyttä asiaa, eikä hän ensiksi oikein jaksanut käsittää, mistä kysymys olikaan. Mutta kuta pitemmin nuorukainen puhui, sitä enemmän tuo asia rupesi häntä pelottamaan ja huolettamaan. Hän kuiskasi läähättäen:
— Ei, jalo nuori herra, elkää menkö Kuitiaan. Tarjouksenne on mulle kunniaksi, vaan se on mahdoton.
Nuorukaiselle ei tämä vastaus näyttänyt olevan odottamaton. Hän jatkoi:
— Olen tullut huomaamaan, että en ole teidän suosiotanne onnistunut voittamaan eikä ole minulle tietämätöntä sekään, että eräs toinen on ollut minua onnellisempi. Vaan kumminkin: minun täytyy, ennen Suomesta lähtöäni, vielä esittää teille asiani. Sydämmenne valitsemaa ei teille sukunne anna; minun silmämääräni olisi tehdä teidät onnelliseksi. Ettekö voi antaa mulle vastaiseksikaan toiveita?
Neitosta puistatti, tämä kohtaus talvisella hangella oli tapahtunut niin odottamatta, hänen kiihotetun mielensä ollessa aivan toisaalle kiinnitettynä. Vaivoin hän itselleen sai asian selvitetyksi.
— Se on totta, sopersi hän vastaan, minä uskon teitä, te olette jalomielinen ja hyvä, vaan se on sittenkin kaikki mahdotonta, kaikki… Minä kuulun toiselle ja sitäpaitse … niin, te tulette sen huomaamaan, — ei, elkää menkö Kuitiaan. Oi, minä pyydän teitä, jos olen ollut teille jonkunarvoinen, elkää menkö!
— Neiti Fleming, minulla on asiaa Kuitiaan ei ainoastaan itseni vaan isänikin puolesta, vastasi nuorukainen hetkisen kaihomielellä neidon kiihkoa tarkastettuaan. — Minun on siellä ilmoitettava, että isäni ei suostu ottamaan vastaan sitä ylipäällikkyyttä Suomessa, jonka Kaarlo-herttua tahtoo riistää marski Flemingilta ja tarjoo isälleni. Tämä päätös merkitsee sitä, että Kankaisissa ei tahdota asettua leppymättömälle riitakannalle Kuitiaa vastaan, että isäni suostuu unhottamaan, rakastaa rauhaa…
— Minä ymmärrän … vaan…
— Vaan kiellätte minua menemästä Kuitiaan?