— En, hän kuuluu asustavan tiloillaan, Boije on määrännyt hänet jonkinlaiseen kotiarestiin.
— Miksei Boije ole sulkenut häntä vankeuteen, kuten kuningas on käskenyt? Ne vehkeilevät siellä, nuo herrat… Ei, meidän täytyy itsemme poiketa Pikkalanmatkaltamme Rääveliin ja järjestää tuo asia.
Gröning kirjoitti kirjeen valmiiksi ja ojensi sen marskille. Klaus
Fleming ei kumminkaan siihen nyt enää katsonutkaan, hän näytti
vaipuneen muihin mietteisiin. Ja äkkiä hän terästäen katseensa
Gröningiin virkkoi:
— Kuningas lupaa tulla tänä syksynä valtakuntaansa, ensin Suomeen, niin hän kirjoittaa, niin kerrot sinä. Mitä luulet? Tuleeko hän…? Niin, niin, tietysti sinulle Varsovassa on virallisesti ilmoitettu, että hän tulee ja me toitotamme sitä kyllä koko maailmalle, — luulet itse, yksityisesti?
Hymy leikki Gröningin suupielissä, hän ymmärsi niin hyvin, mitä hänen herransa tarkotti, ja hän vastasi ainoastaan kaksi sanaa:
— Rex crastinus.
Fleming rupesi taas kävelemään.
— Niin, niin huomispäivän kuningas, aina vastaseksi lykkäävä, aina aikaansaamaton, aina sama Sigismund. Hänen lupauksiinsa emme saa luottaa, emme saa yleensä luottaa mihinkään muuhun kuin omaan voimaamme, meidän täytyy yksin olla varustettu ja kaikkea kestämään. Ja se onkin varminta… Eenokki, kutsuppas sisään Prinkkalan herra.
Vanha linnanisäntä saapui kohta tehden marskille nöyrän kumarruksen, — Suomen aatelit olivat tänä talvena ruvenneet häntä yhä suuremmalla kunnioituksella kohtelemaan. Mutta marski talutti vanhuksen ystävällisesti istumaan ja kertoi vielä samana iltana aikovansa lähteä laivoillaan Pikkalaan, valvomaan laivaston varustamista. Linnan hoito, sen korjaus- ja varustustyöt, jäivät nyt siitä syystä Prinkkalan herran huoleksi, joka tehtävä näihin aikoihin oli tavallista vastuurikkaampi. Marski kehotti ukkoa pitämään kiirettä, hankkimaan lisää muurareita, lisää tykinvalajia, mutta erityisesti pitämään silmällä, ettei ketään asiaankuulumatonta pääse linnaan. Ja vielä hän jätti vanhalle linnanpäällikölle erityiseksi toimeksi valvoa, ettei ketään kansankiihottajaa Ruotsista pääse Suomeen eikä suomalaisia valittamaan Ruotsiin, — kaikki tuollaiset retkeläiset ovat otettavat kiinni ja pantavat talteen.
— Parastani koetan, vastasi Prinkkalan herra, — mutta valitusretkillä kulkijoista käy pian mahdottomaksi pitää lukua. Taas äsken ovat saaristovartijat ottaneet kiinni erään jahdin, joka syrjäväyliä oli pyrkimässä Ruotsiin.