Tanssin hyörinässä ja talon vankkoja varusteita kulutettaessa oli niin jo päästy kolmannen hääpäivän iltapuoleen saakka ja seuraavana aamuna piti sekä nuoren pariskunnan että häävieraiden lähteä Vääksystä. Kesäinen ilta oli herttaisimmillaan ja ikäänkuin oikein uhasta käyttääkseen hyväkseen yhdessäolon viimeisiä hetkiä jatkoi nuoriso karkeloimistaan entistään suuremmalla innolla. Ja nuorten ilot olivat vanhoissakin herättäneet haihtuvia muistoja heidän nuoruudestaan raikkaina henkiin ja hekin nauttivat kasvavan polven leikkejä katsellessaan.
Siinä lähti taaskin muuan pari nuorten piiristä juoksemaan pitkin laajaa pihanurmea. Nuoren Henrik Hornin oli pyydettävä kiinni karkuun päässyt tyttönsä ja hän pani ilmeisesti parastaan tavatakseen edessään nopeana lentelevän Anna Flemingin. Tyttö mutkitteli sukkelana ja pyytäjäänsä hilpeästi härnäillen tikapuiden takana ja vinttikaivon ympärillä, oli monasti ansaan joutumaisillaan, vaan väisti kumminkin aina notkealla liikkeellä tavottelijansa. Hänellekin näytti jo käyneen kunnia-asiaksi olla kiinni joutumatta, sillä koko hääyleisö, sekä nuoret että vanhat, olivat tuota juoksua kääntyneet katsomaan. Läähättäen paransi nuori Horn vauhtiaan.
— Kas noin, nyt hän on vangittu, virkkoi Ebba-rouva vanhalle Hornille, joka siinä hänen vieressään istui sukkeluuksillaan naisväkeä naurattamassa.
— Ei vielä, Ebba-rouva, näettekös, hän väisti. Kumpasellakin on tahtonsa, voitto riippuu lopuksikin sitkeydestä.
— Sitkeys on naisissa harvinainen avu, ei se Annassakaan kauan kestä.
— Vaan kun naisella on oikkunsa, ei hän siitä vähällä luovu. Toivon toki pojanpoikani voittavan, hänellä näkyy olevan halu harras.
— Ja vastarinta näennäinen. Noin … no nyt…
— Eipä sittenkään, siinä lentää tyttö vapaana.
— Ihme kyllä. Mutta saatte pian nähdä.
Vaikka palavissaan ja väsyneenä oli Anna vielä kerran luiskahtanut pyytäjänsä käsistä. Nuorukainen ponnisteli hänen kintereillään. Ratkaiseva hetki oli lähellä, Anna oli juuri pääsemäisillään sovittuun suojapaikkaan, jännityksellä kaikki tulosta odottivat. Silloin pysähtyi neitonen yhtäkkiä, veräjän ohi juuri juostessaan, kuin kivettyneenä ja jäi seisomaan paikalleen tuijottaen kujatielle, väistämättä enää ensinkään tavottelevaa nuorukaista.