— Niin se uneksiikin, korkeutta, voimaa, mainetta, tulkoonpa se sitten sulhasen muodossa taikka muuten. Joutukaa te keveät ratsastajat, ajakaa välemmin minun apujoukokseni! Minä tahtosin päästä tilaisuuteen tekemään jotakin suurta ja tavatonta, jotakin, josta kaikki ihmetellen kertoisivat ja jota jälkimaailmakin vielä ihaileisi.
Vaan peränpitäjä puisteli päätään.
— Suuruutta, mainetta, ihailua, niitä sinä Elina haaveksit, — mitäpä voittaisit, jos niitä saavuttaisitkin. Olisit kunnianhimoinen ja ylpeä, janoisit lisää, aina lisää, etkä saisi kumminkaan koskaan kyllältäsi; et olisi koskaan onnellinen.
— Onnellinen! — mitä sellaisesta pikkuonnesta, olisinpa toki tehnyt jotakin. — Elina viskausi selälleen keulateljolle ja katseli ylös taivasta kohden, jonka sineä ei hattarakaan häirinnyt. — Minä voisin tehdä vaikka mitä, vaikka kuinka hurjaa ja vaarallistakin, kunhan se vain olisi suurta ja mainehikasta.
Hänen toverinsa ei vastannut siihen mitään ja hetkisen vallitsi äänettömyys ominvalloin kelluvassa venheessä. Vaan tuo hoikkasempi, tummahtava tyttö oikasi hentoset käsivartensa kuin rukoukseen taivasta kohden ja jatkoi:
— Luin eilen Ebba-tädin kirjastosta tuon ranskalaisen kirjan, sinä tiedät, kertomuksen Orleansin neitsyestä ja hänen matkastaan vapauttamaan kuningastaan ja maataan. Ah, se olisi jotakin minun unelmaini tapaista, — vaan meikäläisillehän ei ilmesty enkeleitä unissakaan. Mutta olisipa mullakin unelmissani valtakuntia, joita tahtosin vapauttaa, kruunuja, joita tahtoisin kukistaa ja pystyttää, kuninkaita, joita tahtosin suistaa ja asettaa, — oi, Anna, jospa olisin minäkin sellainen suuri, historian järjestäjä Johanna!
Anna hymähti, merelle viitaten:
— Siispä kuuluvat sinun unelmiisi nuo ratsut, jotka korskuvat ja höyhentöyhdöt, jotka liehuvat. Ja pidä ne, Elina, en niitä sulta kadehdi, kokonaan toista olisi se, jota minä tahtosin unelmoida, mutta kumminkin paljo ihanampaa ja jalompaa.
Keulateljolla lepäävä tyttö hyppäsi pystyyn, siirtyi venheen perään ystävättärensä viereen, kierasi kätensä hänen vyötäreilleen ja kysäsi veitikkamaisesti:
— Ja minkälainen olisi se unelma, jonka Anna Fleming toivoisi toteutuvan?