— Tahdotko siis, että puhun asiasta Annalle?
— Ei sanaakaan, ei kellekään, muista se, Ebba, huudahti marski melkein kiivastuen. — Antaa asian kehittyä, — enkä ole vielä varma, olisiko se edes viisasta. Ja nyt on meillä ensiksi suuremmat tuumat kysymyksessä; ensiksi on kiirehdittävä laivaston luo Uudellemaalle, sieltä kuningasta vastaanottamaan ja sitten Ruotsiin… Niin, Ruotsissa, siellä tulee vielä kuumasti oteltavaksi, oteltavaksi tuimasti … mutta malttia vain, me ollaan sitkeitä suomalaisia.
Näin monenlaiset mietteet ja suunnitelmat päässään laskeutui marskikin vihdoin vuoteelleen.
Vaan sittenkin vielä kuului Vääksyssä ääniä, kuului ullakkokamarista juuri marskin huoneen yläpuolelta. Airueille oli sinne laitettu yösijat ja nämä, jotka jo iltapäivällä olivat ensi väsymykseensä ottaneet pienet unet, keskustelivat siellä nyt vuoteillaan yhteisistä muistoistaan.
— Etkö käynyt tullessasi meillä Paraisissa sisartasi tapaamassa? kysyi
Gröning.
— Sekös hitto olisi joutanut, vastasi Birckholtz. — Tyyneet ilmat pidättivät laivaamme monta päivää siellä saaristossa ja kun vihdoin Turkuun päästiin, kuulin, että marski jo oli matkoilla. Mutta sitä ei kukaan uskonut, että hän täällä olisi, Stenbockin häissä. Vihdoin sain siitä toki varmuuden ja silloin ei muu auttanut, kuin nouse hevosen selkään ja aja synkimpään Hämeeseen. Vaan niitä matkavaivojani en enää kadu, kuuletko lankomies, en kadu…
— Kunhan ei vielä sittenkin tule katuminen, — ajelet herttuan asioilla Suomessa! Etkö sinä huomaa, että herttua turhaan niskottelee laillista kuningasta vastaan; me pidämme kuninkaan puolta ja meidänhän siis täytyy voittaa. Tule pois Suomeen, taikka matkusta kotiisi Saksaan!
— En tee kumpastakaan, olen päässyt onneni kynnykselle ja nyt multa kaikki luistaa kuin lipeässä. — Ja »tekö» muka voitatte … teillä ne juuri ovat yritykset vaaralliset. Olette nyt kuninkaan puolella, vaan luulenpa, että »te» puuhailette päästäksenne irti ensiksi yhdestä ja sitten toisesta, — tiedättehän »tekin», että laillinen kuningas voi pian olla perintömaastaan varsin löyhässä… No niin, mutta samahan se meille on, ollaan ystävykset siltä ja langokset. Minä tulen usein Suomeen, siihen päätökseen olen nyt tullut, olen keksinyt täällä mainion aarteen ja se on oleva minun, minun, minun…
— Minkä aarteen? Elä sinä vain vehkeile täällä meidän selän takana, vähemmästä tässä maassa on aatelismiehiäkin hirtetty.
— Ei meitä niinkään hirtetä, meillä on täällä hyviä puolustajia … on meillä…