Jo tunsi Juhana entisen saattomiehensä ja Savonlinnan vangin äänen, — sehän oli Erkki Pentinpoika, joka tuossa kohotti kirvestään hänen päätään kohti, mutta samalla ystävällisesti irvisteli. Hänen oli vaikea yhtäkkiä tajuta tilannetta ja ällistyneenä hän huudahti:
— Erkki!
— Puhuppas hiljempaa! — Siinä oli näet toinen suksimies ääressä ja hänelle Erkki, ollen pitelevinään maassa makaavaa vankiaan lujasti kiinni, huusi:
— Otapas tuo hevonen, minä sitaisen tämän ryttärin…
— Mitä siitä sidot, mikset tapa! ihmetteli hiihtäjä.
— Tästä saadaan hyvä saalis, se on huovien päällikköjä, — viedään mukaamme!
Mies tempaisi hevosta ohjaksista, nosti sen jaloilleen ja lähti innostuneesti taluttamaan tätä hyvää saalistaan jokitielle. Juhana oli sillävälin noussut pystyyn ja tarjosi Erkille käsiään sidottaviksi.
— Ei hitto sinun ole hyvä jäädä meidän vangiksi! Nouse suksilleni ja livistä… Mutta ensin sano yksi asia…
— Mikä. Koskeeko se veljeäni?
— Koskee, hän on täällä Savossa. Mihin kätkit Leinosen naiset?