— En lähde, aja eteenpäin…
Tätä Erkki taas ei ensinkään ymmärtänyt.
— Hä, — heitähän olet koko talvikauden kaihoillut. Ja siellä saat nyt itsekin piiloilla, — tälläkin tiellä liikkuu luultavasti huoveja, jotka meitä eivät enää säästä.
Mutta Mikko puisteli päätään ja kehoitteli:
— Ajetaan vain eteenpäin, meidän on jouduttava tärkeämpiin tehtäviin.
Kauas täältä…
— Minne? Pelkäätkö huovien jo ajavan meitä takaa? Mutta niinkin ollen on meidän paras poiketa tieltä syrjemmäs, — kätketään hevonen tuonne noroon… No, ala nousta…
— Minä en poikkea mihinkään, julisti Mikko oudon kylmästi, — suoraan on minun samottava eteenpäin.
— Hä? — Erkki oli siitä itsepäisyydestä ihan ymmällä ja tiukkasi: —
Etkö tahdokaan tyttöäsi tavata?
— Minä en saa nyt tieltäni poiketa, Erkki, selitti Mikko päättävästi.
— Tehtäväni minua kutsuu.
— Mikä hiton tehtävä? Minne sinulla nyt on niin kiire?