Marski jyrsi sillä välin lampaan lapaa, kuunnellen ääneti herrain uhittelevaa keskustelua ja heittäen aina väliin miettivän silmäyksen sillalla avuttoman näköisenä seisovaan kalpeaan, mutta tulisilmäiseen pappiin. Tämän aiheettomista puheista ja neuvoista oli hän aluksi kovasti suuttunut, mutta joku sana Mikon vastauksesta oli herättänyt hänen päässään eräitä siinä jo ennen liikehtineitä ajatuksia taas kiertämään. Mistäpä todella lypsetään veroja, ja millä sotaväki elätetään herttuan hyökkäyksen varalta, jos lehmä tapetaan tai saatetaan täysmahoksi?
Tarmolla on tämä kapina kukistettava, niinkuin on tehtykin, mutta myöskin taidolla… Silmällä on pidettävä sitäkin, ettei väestö liiaksi heikkene … ja ennen kaikkea, ettei se epätoivossaan taas uudelleen syöksy herttuan helmaan, jos tämä todellakin pääsisi Suomeen. Se on tuosta auttajastaan kertakaikkiaan vieroitettava … sitä oli marski jo ennen yritellyt, kuvaten kansalle herttuan syypääksi talonpoikain nousuun ja koko heidän onnettomuuteensa; sille on teroitettava, että tuo ovela ruhtinas on heidät pettänyt ja uhrannut heidät omiin tarkoituksiinsa — niinkuin on tehnytkin…
Ehkä on tuon pappiparan puheissa sittenkin jotakin järkeä, hänen itsensä siitä tietämättä, mutisi karkeapiirteinen ylimys itsekseen. Ja hän voi juuri olla sopiva mies vaikuttamaan nyt nöyrtyneiden talonpoikain mielialaan, — vaikka hän tässä vain älytöntä lempeyttä ja armonantoa haihatteleekin…
Kuuntelematta enää toisten herrain väittelyä oli marski kotvan istunut näissä mietteissään ja virkahti nyt ikäänkuin koko kohtaukseen kyllästyneenä:
— Jo on tämän löyhäpäisen papin kanssa tarinoitu tarpeeksi, meillä on tässä tärkeämpiäkin tehtäviä, — kirje on nyt laitettava Puolaan Suomen kapinan lopullisesta päättymisestä. — Ja viskaten jyrsimänsä lampaanluun kolisten koirille pirtinnurkkaan, lisäsi hän: — Kapinoitsijoita on rangaistava ansion mukaan, varsinkin johtajia. Mutta jos talonpojat näistäpuolin pysyvät siivolla ja viljelevät napisematta maitaan ja maksavat veronsa, niin saavat sen tehdä. — Kankeasti viitaten kädellään pappia poistumaan jyrähti hän tälle: — Vie sinne maille sellaiset terveiset — enin rikollisten asia tutkittakoon sitten käräjillä. Mutta auta armias, jos he vielä uudelleen nousevat esivaltaa vastaan taikka vehkeilevät meidän selän takana, yllyttipä heitä kuka tahansa, — silloin emme jätä elävää elukkaa heidän kyliinsä, emme kukkoa tunkiolle kiekumaan. Sano se heille…!
— Mitä, lasketko tämän röyhkeän kapinanpuolustajan noin vain menemään, kiivaili Pertteli Särkilahti, kun oivalsi marskin aikovan lähettää papin takaisin talonpoikain luo terveisiään viemään.
— Köysiin minä hänet pistäisin, terästi Ivar-herra, jonka päässä jo väkevä aamiaisolut kihahteli, — itselleen opetukseksi ja muille nuijapäille varoitukseksi.
— Ties mikä hän on lopultakin miehiään, usutti Bolstadin herrakin.
Ja aina palvelushaluinen Juhana Näf kutsui jo tupaan vahtihuovin muka viemään noin tuomitun asiamiehen parempaan talteen. Mikko näki ne oireet, mutta ne eivät häntä hänen nykyisessä mielialassaan säikyttäneet, hän astui kuin rohkaistuneena askeleen lähemmäs ja virkkoi:
— Minut sitokaa ja surmatkaa, ehkä sen olen ansainnut. Mutta kansan kohtaloa helpottakaa, se on epätoivon partaalla…!