Marski naurahti, heitti intoileviin seuralaisiinsa hillitsevän katseen ja virkkoi papille:
— Ehkä lienet ansainnut hirttoköyden sinäkin. Mutta nyt mene, aja suoraan Rautalammen erämaille ja vie äskeiset terveiseni sinne. Sano noille jukuripäille, että minä kirjoitan samanlaiset neuvot Götrik-herralle Savoon ja muille käskynhaltijoilleni. Mutta muistakoot ja varokoot vihaani, jos vielä jotakin yrittävät, he ovat jo ennen tunteneet kourani… No, ala laputtaa…
Mikko ei oikein ymmärtänyt asiain tätä käännettä ja seisoi vielä tuokion kuin neuvotonna siinä lattialla. Juhana Näfin täytyi häntä oikein olasta työntää ja ohjata ovelle, ennenkuin hän typerryksissään siitä ulos osasi.
Eikä tuota marskin suopeutta ymmärtäneet toiset ruokapöydässä vielä istuvat herratkaan. He rupesivat Mikon lähdettyä puolittain pilkallisesti, puolittain moittivasti puhumaan tuosta kapinaväen näöltään hurskaasta, mutta todellisuudessa koppavasta asianajajasta, joka nyt näin pääsi erämaan nuijapäille armon evankeliumiaan saarnaamaan.
— Liekö ollut koppava, en tiedä, mutta ennen kaikkea hän oli lammas, virkahti siihen marski naurahtaen. — Ja oikeata, minun mieleistäni evankeliumia hän siellä nyt saarnaa.
— Tiesi tuon taata, epäili sihteeri Gröning, joka juuri tuli sisään asioiltaan. — Tuolla toisessa tuvassa tunnustelivat häntä eräät samaksi papiksi, joka viime syysmarkkinain aikana Turussa puhui ja paasasi kapitulin salissa teidän korkeuttanne vastaan.
— Samako mies, kivahti nyt hetkeksi marskikin.
— Senkö vehkeilijän Aningaisten Martin poika?
— Sen juuri, se suku on aina vastaasi vehkeillyt, usutti Pertteli-herra. — Eikä se poika luultavasti ollut oikeilla asioilla nytkään.
— Senkö poika, hoki Klaus-herra hampaittensa välitse ja hiukan kuin katuen lauhkeuttaan. — Mutta menköön, lammas hän joka tapauksessa on, ja meidän asiaa hän nyt tietämättään ajaa.