— Ja kiukkuinen, kivahti Apaja tulistuneena. — Oli kironnut, että hänen ryttärinsä ovat vain täällä hyvin ja runsaasti ruokittavat, — mitkä herkut heille sitten pitäneekään paistaa! Jos yhtä pitäjää helpotetaan, silloin käy rasitus toisille sitä raskaammaksi, niin oli herra tiukannut.
— Ja sitähän se kyllä onkin, myönsi Erkki hiljaisella, harkitsevalla äänellä. — Mutta marski ei suostu väkeään vähentämään?
— Ei, totesi Mikko, hän kun varustaupi sotaan! Se on auttamaton umpikuja joka taholla!
— Mutta se umpi on puhkaistava!
Apajan isännän rauhallisiin silmiin oli syttynyt outo kiilto. Hänen luisevat, leveät kasvonsa karahtivat tumman punaisiksi eikä hän malttanut enää istuallaan pysyä, kun hän jatkoi:
— Ja se puhkaistaan! Nyt se puhkaistaan!
Mikko katsoi kummissaan hiljaisen salolaisen kiihtymystä, aavisti sen takaa sammumatonta, pohjatonta lieskaa, jotakin pelottavaa ja ratkaisevaa, ja kysyi melkein säikähtyneenä:
— Mikä puhkaistaan? Onko jotakin uutta tulossa?
— Tulossa on, selvänteko on käsissä!
— Sitäkö ne ovat kuiskineet, nuo täällä kirkollakin liikkuvat miehet, kyseli Mikko, ruveten jo ymmärtämään. — Onko teille tullut sanantuojia ja mistä?