— Sinne tulee niitä pitämään se Ruotsin ruhtinaskin, joka on meidän miehiämme!
— Hei pojat, nyt vain ensiksi selvä knaappien ja ryttärien pesistä.
Terve mieheen!
Näin huihkasivat eroavat miesparvet toisilleen suksille noustessaan. Taisipa kyllä toisten mielissä pyöriä vakavampiakin mietteitä ja totisella naamalla eräät isäntämiehet puristivat erojaisiksi uusien ja vanhain tuttavainsa kämmentä. Missähän tosiaankin tavataan, jos tavataan, ja minkälaisissa olosuhteissa? Mikä on oleva eri pienten, nyt erkanevien miesjoukkojen kohtalo, — tosi on nyt joka tapauksessa edessä. Sillä piankin voi mikä osasto tahansa tavata huovien tapparat ja tuliluikut vastassaan.
Erityisen vakavina erosivat toisistaan nuoret papit, vanhat toverukset, joiden nyt oli seurattava kumpaisenkin joukkoaan ja jotka taipaleen varrella reslassa olivat paljo keskustelleet siitä hankkeesta, johon he olivat joutuneet mukaan.
— Terve, Eero, virkahti Rautalammin pappi, — koettakaamme parastamme kansan hyväksi.
— Hyvästi, Mikko, Jumalan haltuun jättäytykäämme kaikki!
Mutta nämä vakavammat mietteet eivät saaneet yleistä mielialaa valtoihinsa; se oli edelleen raudanrohkea, miehet olivat hurjan kiihkon lumoissa ja sitä mielialaa kannusti yhä kasvava koston jano, joka miehiä sivakoilleen kiirehti.
Pienemmiksi jakaantuneet joukot liikkuivat nyt nopeammin ja liukkaammin. Mutta sikäli kuin ne etenivät ranta- ja metsäkyläin läpi, kasvoi niiden lukumäärä taas ehtimiseen. Sillä jokaisessa syöttöpaikassa, jokaisen tien suussa, jokaisessa kylässä, yhtyi uusia, ennakolta valmistettuja miehiä etenevän talonpoikaisjoukon riveihin, kenellä kirves, kenellä karhunheihäs, kenellä nuija aseenaan. Vihurina oli näet viesti käymässä olevasta kansanliikkeestä kulkenut saapuvain »nuijajoukkojen» edellä, — tätä pilkkanimeä olivat edestä pakenevat huovit ja nihdit jo ruvenneet rahvaanliikettä ivaten käyttämään talonpoikain huonosti asestetuista parvista, — ja monen talon veräjällä seisoivat jo sen miehet valmiina suksilla, odotellen saapuvia vapauttajiaan ja lyöttäytyäkseen viipymättä heidän matkaansa. Ja jos jossakin metsäkylässä vähän vielä epäiltiin tai vitkasteltiin, siellä pakotti talonpoikaisjohtajain uhkaava käsky haluttomatkin heti liittymään yhteiseen yritykseen.
Jämsän kirkolla se osasto, joka kulki jokivartta ylös länteen päin, Ilkkaa tukemaan, ensi kerran pitempään lepäsi, sinne yöpyenkin. Siellä joutui se myös ensi kerran ja odottamattomalla tavalla kosketuksiin erään esivallan edustajan kanssa.
Oli aamuyö. Suurin osa retkeläisistä nukkui Jämsän nimismiehen tuvassa, jonka lattialla lepäsi rivittäin miestä kuin rankaa. Silloin lennähti tuvan ovi yhtäkkiä ryminällä auki ja komentava ääni kuului huutavan pakkasesta sisään: