— Koetan puhua puolestanne ja toimia rasitustenne helpottamiseksi. Mutta vain sillä ehdolla, että palaatte kauniisti koteihinne. Hyvästi, miehet!
Hän astui rekeään kohti, jonka eteen nimismies parastaikaa kenenkään estämättä valjasti hevosta. Miehet jäivät pirtin ovelle keskenään väittelemään siitä, olisiko Porkkalan herra laskettava ajamaan, vai olisiko hänet pidätettävä talonpoikain vangiksi. Yksimielisyyteen siitä ei päästy, mutta kukaan ei kiirehtinyt lähtevää estämäänkään.
Mikko Pietarinpoika, joka henkeään pidätellen oli kuunnellut tuvassa tapahtunutta keskustelua, sitävastoin oli Fincken perässä astunut ulos ja seisoi nyt hänen rekensä ääressä, kun matkustajat siihen nousivat. Götrik-herra huomasi silloin hänen papillisen pukunsa ja virkkoi ihmeissään:
— Kuinka sinäkin, nuori pappi, kuljet kapinaväen mukana, — opastathan ja johdat laumasi aivan eksyksiin!
— En heitä johda, en siihen kykene, koetan vain olla heille joksikin hyödyksi.
— Jos sitä haluat, niin käännytä heidät takaisin.
— Luulen, herra, että se on jo liian myöhää…
— Myöhää — tuskitteli Götrik — sehän olisi hirmuinen onnettomuus!
Vai oletko sinäkin saman eksytyksen riivaama kuin he?
— Olen isoksi osaksi heidän kannallaan. Tunnen heidän kärsimyksensä. Maltti ei kestänyt enää. Kansa on lopulleen kiusattu, tämä nousu ei ole yksin heidän syytään.
— Siinä sinä piru vie olet oikeassa, virkkoi pieni herra nyt vakavissaan, rekeen istautuen. — Mutta he sen kaiken kumminkin saavat maksaa. Hullu juttu! — Mutta nyt ei auta. Kanutus, poikani, painaudu viereeni, nyt lähdetään ajamaan!