Pirtissä oli tällävälin taas kiihtynyt, ärtynyt mieliala päässyt voitolle ja muutamat sydämistyneet, nuoret talonpojat juoksivat hevosen kuolaimiin, herran lähtöä lopultakin estääkseen, hokien:
— Ette hitto soi lähdekään. Turkuun teidätkin viemme, siellä ne käräjät käydään…
Mutta silloin korotti Mikko-pappi hennon äänensä:
— Tähän rampaan mieheen älkää koskeko, sehän olisi häpeällistä ja raukkamaista. Hän ei ole teille pahaa tehnyt.
Tuokioksi pihahti kuuma kina pimeällä pihalla.
— Yhtä luuta vuohensarvi — herra kuin herra, huudettiin moittivasti papille. — Vai laskettaisiin tämä marskin kätyri noin vain menemään, meitä takaapäin sitten ahdistaakseen.
— Eikö hemmetissä! Onko hän meidän puolellamme vai meitä vastaan — vastatkoon?
— Teidän puoltanne pidän vielä sittenkin, kun te olette lyöneet päänne kantoon, vastasi vanhus reestään. — Mutta tätä puuhaanne en voi hyväksyä.
— Kuuletteko, kiinni se mies, kiivailivat hurjimmat.
— Valjaat alas!