Silloin juuri rupesi ilmenemään tuota hiljaista rauhaa häiritseviä enteitä. Jouluneellusviikolla saapui ensiksi merkillisiä sanomia kaukana Pohjanmaalla tapahtuvasta kuohunnasta, ja päivän parin kuluttua rupesi tuohon hiljaiseen linnaan ajamaan aatelisrouvia perheineen, jotka olivat Satakunnasta ja Pohjois-Hämeestä paenneet lähenevää, uhkaavaa ryminää. He kertoivat Pohjanmaan talonpoikain vanginneen tai surmanneen voutinsa ja huovinsa ja lähteneen aseissa samoamaan etelään päin. Näistä ensi viesteistä ei linnassa sentään paljoakaan hämmästytty. Tottapa siellä pohjoisessa sotaväki pitää talonpojat kurissa, ja mitäpä se jytinä tänne asti vaikuttanee! Mutta eräänä päivänä ajoi linnaan Laukon herra, Knut Kurki, perheineen ja asemiehineen, kuvaten aseman jo sangen arveluttavaksi ja vaatien linnanherroja ryhtymään kiireellisiin sotilaallisiin toimenpiteisiin. Nopeasti nyt tuhoviestit sakoivat: aatelisten kartanot Satakunnassa palavat, talonpojat ovat suurin joukoin ja eri teitä matkalla Turkuun! Jopa kertoivat linnaan paenneet ruununmiehet läheisten Hollolan ja Hauhon talonpoikainkin käyneen levottomiksi, hosuneen elättihuovejaan korennoilla ja ajaneen heidät ulos pirteistään. Ja vihdoin lennähti itseltään marski Flemingiltä, joka silloin juuri oli lähdössä sotaväkineen Turusta Satakuntaan kapinajoukkoja asettamaan, kiireinen käsky lähettää Hämeenlinnan seudun ratsuväet pohjoista kohti pysäyttämään sieltä tulevaa vyöryä.
Joulupidot täytyi nyt jättää toistaiseksi ja kiireen vilkkaa oli Ivar Tavastin kerättävä kokoon huovinsa, lähteäkseen Knut Kurjen kanssa päätä pahkaa painumaan pohjoiseen päin.
Linnaan jäi täten enimmäkseen vain lapsia ja naisia, pakolaisperheitä, joita sinne saapui uusia kuormia joka päivä. Niitä oli vaikea sijoittaa linnan vanhoihin, ahtaisiin suojiin, sen kylmänkolkkoihin, ränstyneisiin huoneisiin, joita oli mahdoton pitää lämpiminä, ja siellä ne häärivät ja hätäilivät toistensa jaloissa, vaikerrellen jättämäinsä kotikartanojen kohtaloa, jotka nyt olivat joutuneet hävittäväin talonpoikain jalkoihin. Steen Finckellä oli tuska ja vaiva pitää järjestystä näin äkkiä ylikansoitetussa linnassaan.
Mutta pahinta oli, että samoihin aikoihin saapui vielä toisia viestejä, jotka ennustivat, ettei itse Birger Jaarlin vanha sisämaanlinnakaan ollut talonpoikain hyökkäyksiltä turvassa. Hätääntyneenä ja pohteissaan ajoi näet eräänä iltana linnaan Itä-Hämeen vouti Antti Tordinpoika sekä Koskipään Sipi-herra Sysmästä, jotka kertoivat, että heidän molempain talot oli hävitetty ja että he itse vain hädin tuskin olivat pelastuneet talonpoikain kourista, jotka nyt Päijänteen molempia rantoja pitkin ovat hyökkäämässä etelään päin. Varsinkin oli Sipi-herra kuohuksissaan, kertoen kamalasta vankina-olostaan talonpoikain saunassa ja näiden tavattomasta lukumäärästä sekä leppymättömästä vihasta. Hän oli omin korvinsa kuullut heidän aikovan rynnätä ensiksi Hämeenlinnaan, jonka herrat he uhkasivat armotta hirttää ja jonka muurit he aikoivat hajoittaa maan tasalle. Molemmat miehet latelivat linnalaisille värikkäitä, kauhunpitoisia kuvia omista kärsimyksistään, miten heidän kapinaväen ajamina oli täytynyt kahlata kinoksissa ja viettää yönsä metsissä, kunnes vihdoin pakolaisina tapasivat toisensa; miten kansa myöskin Etelä-Hämeessä röyhkeästi osoitti heille vihamielisyyttään ja kielsi heiltä kyytejä, joten heidän oli pakko paeta kuin henkipatot kylästä kylään.
— Päijänteen rannat ovat ilmikapinassa, jyrisi Tord-herra ankaralla äänellä, — ja rutto on levinnyt jo linnaa ympäröiviin pitäjiin. Kaikkialla rahvas liikehtii; missä miehet vielä eivät ole aseissa, sielläkin he vain odottavat pohjoisten nuijajoukkojen tuloa, yhtyäkseen näihin ja hyökätäkseen tänne linnaan.
— Ja täällä ei ole aseväkeä muuta kuin muutamia raajarikkoja sotavanhuksia, säesti Sipi. — Millä aiotte sen lumivyöryn torjua?
Nämä uudet kuvaukset ja kysymykset panivat vanhan, raihnaisen Steen-herran aivan ymmälle ja hätääntymään. Ivar Tavast ja Knut Kurki olivat todellakin vieneet mukanaan kaikki linnan asekuntoiset miehet ja kaikki hevoset, eikä hän ymmärtänyt, mistä siihen kiireeseen saataisiin linnaan riittävästi puolustusväkeä.
— Mistä se liike on levinnyt Päijänteenkin rannoille ja kuka sitä siellä johtaa, kyseli Steen-herra ihmeissään, sillä näihin asti ei siellä päin ollut mitään melua kuulunut. Hän epäili säikähtyneiden pakolaisten vähän liioittelevan kauhunkuvauksiaan.
— Liike on lähtöisin Rautalammen erämailta, mutta se on jo levinnyt joka pitäjään, kertoi Sipi, joka Leinosen saunaan oli kuullut yhtä ja toista talonpoikain puheista.
— Johtajina on muuan lapualainen ja Sysmän nimismies, mutta on joukossa sotilaspakolaisiakin, kirjoitusmiehiä, — on pappejakin. Kehuivatpa he jonkun Kaarlo-herttuan lähettiläänkin kulkevan matkassaan.